DIY Pack attachment system

Huom! Sama teksti löytyy suomeksi täältä.

Until Alpacka developed the Cargo Fly strapping the pack to the bow of the boat was really the only feasible way to raft your belongings with you. But Cargo Fly is expensive, needs much care and extra hassle while switching from hiking to "river mode" and vice/versa and therefore pack in the bow -method is likely not going to disappear any time soon. Alpacka sells the Packtach pack attachment system with their boats. I never saw it as very useful and therefore never bought it. Packtach is designed to be lightweight, but it really doesn't seem to be the most handy or fastest way for package handling.

At least here in Finland big external frame backpacks are very common and heavy package requires an extra sturdy device to secure the pack in place. I found a "bombproof" easy-to-release buckle from Shelby (which BTW ships internationally) that requires very little force for tightening and can be released with one finger. Combined with appropiate webbing (I used one meter) and a little 3mm climbing accessory cord we have the ingridients for a sturdy and fast-to-use pack attachment system. Just sew small loop in the webbing so the cord can pass through it and tie the cord ends on grab loops. That's it!

Tightening is done in two steps: the female part of buckle is in the front and you need both hands to operate it. Primary adjustment is done with this part. The male part that is closer to paddler can easily be tightened with one hand, even while sitting on the boat. With this system you can attach almost anything to the bow and it will be surely secured and is easily removable. Plus you'll have a spare buckle for your backpack's hip belt. A real win-win situation!

With this combination the river party will be guaranteed

Packtach - uhka vai mahdollisuus

Kamojen kuljettelu veneen nokkaan sidotussa kuivasäkissä oli - ainakin ennen kuin Alpacka lanseerasi Cargo Fly:n - ainoa järkevä tapa tavaroiden kuljetteluun meloessa. Cargo Fly tosin on kallis ja vaatii tarkkaa huolenpitoa sekä huomattavan määrän säätöä jokimoodiin siirryttäessä. Kuivasäkkimetodi ei siis luultavasti ole katoamassa vielä yhtään mihinkään. Alpacka kauppaa veneidensä mukana Packtach-kiinnitysjärjestelmää. Itseäni koko viritys on alun alkaenkin epäilyttänyt, enkä sitä siksi koskaan ostanut. Packtach on suunniteltu kevyeksi, mutta näyttää siltä että pakettia saa oikeasti pujotella ja fiksailla paikalleen useamman minuutin. Asian voisi kuitenkin hoitaa hiukan nopeamminkin.

Kuvan systeemissä 50mm solki ja hihna

Jenkkilässä retkeilykulttuuri on ilmeisesti hieman erilainen, sillä Suomessa Savotan valtavat putkirinkat ovat varsinkin vanhempien Gummisaapastalebanien (tällä viitataan aikanaan netissä pyörineeseen Retki-lehden leikkimieliseen testiin, jossa sai selvittää onko retkeilijänä "Gummisaapastalebani" vai "Gorepelle") suosiossa. Iso pakkaus vaatii helppokäyttöisen kiinnitysjärjestelmän, jonka pystyy kiristämään kunnolla mielellään veneestä käsin. Kokeilin ensin vanhoista rinkoista lipastetuilla fastex-soljilla kikkailua mutta sitten löysin ongelmaan lopullisen ratkaisun. Oulussa sijaitseva Shelby myy pomminvarmaa pikalaukaisusolkea jonka saa kevyesti kiristettyä äärimmilleen yhdellä kädellä, ja avattua yhdellä sormella riippumatta siitä kuinka kireällä hihnajärjestelmä on. Tämän kaveriksi kun hommasi metrin sopivan levyistä nauhaa ja pätkän 3mm kiipeilynarua ja surautti ompelukoneella hihnoihin nauhakujat oli koko viritelmä käytännössä valmis. Vapaina lerpattavat nauhanpäät vähän häiritsevät, mutta juuri siksi solmin etuosan kuten kuvassa näkyy. Ilman pakettia meloessa vapaat päät voi tunkea etuosan alle. Siitä saa myös hyvin otteen vedettäessä venettä rannalle.

Systeemin käyttäminen ei vaadi voimaa kuin nimeksi

Kiristäminen onnistuu hyvin kahdessa osassa: soljen "naaraspää" joka on veneen nokan puolella vaatii kaksi kättä operoimiseen, joten sillä säädetään summittainen pituus. Melojan puolella oleva "urospää" on taas kiristettävissä todella vähällä voimalla, joten hienosäätö onnistuu myös veneestä käsin. Avaaminen tapahtuu yhdellä sormella, eikä virityksen kanssa tarvitse tapella sekuntiakaan ylimääräistä. Bonuksena tässä kulkee samalla mukana varasolki rinkan lantiovyölle. Metrisen hihnan alle menee suurikin pakkaus aivan surutta, eikä sen heilumisesta tarvitse huolestua. Vene joustaa sen verran, että hihna painaa pakkauksen tukevasti kiinni keulaan.

Rinkkaa en demomielessä jaksanut pakata, joten käytin itsetehtyä poppikonelaatikkoa. Pysyi kaljakellunnassa oikein näppärästi paikoillaan.

Melaa etsimässä

HUOM! Tekstiä on päivitetty 10.4. sen jälkeen kun kävin juttelemassa Welhonpesän edustajan kanssa.

Mela on itse veneen jälkeen ehkä tärkein osa mitä reppulauttailussa tarvitaan. Hintahaarukka ulottuu parinkympin muovileluista lähes puoli tuhatta euroa kustantaviin hiilikuituihmeisiin. Oikean melan valinta riippuu kuitenkin käyttötarkoituksesta.

Alpacka myy sivubisneksenä joitakin meloja joita se on itse testannut ja todennut niiden sopivan tuotteidensa kanssa käytettäviksi. Euroopan Packrafting Storella on valikoimissaan samat melamallit (joskin ilmeisellä hintalisällä varustettuna) plus joitakin omia mallejaan, jotka ovat pääosin saksalaisilta valmistajilta.

Itselläni on käytössä 210cm pitkä Aqua Boundin hiilikuituvartinen Manta Ray, jolla pystyy suoriutumaan käytännössä kaikesta paitsi kaikkein rankimmista koskista, joita en muutenkaan harrasta. Sitä ennen käytössä ollut 236-senttinen, alumiinivartinen Advanced Elementsin Performance  ajoi myös asiana, mutta oli huomattavasti painavampi. Lisäksi olen kokeillut jotain bränditöntä kaksiosaista alumiinilelua. Se killuu edelleenkin olohuoneen nurkassa lähinnä siksi etten ole kehdannut heittää sitä pois. Tärkeintä on muistaa, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, ja nälkä kasvaa syödessä.

Ero AE:n Performancen ja Manta Rayn välillä oli vain 400 grammaa. Painoero ei rinkassa pahemmin tunnu mutta melontaa aiemmin harrastaneet tietävät että vajaalla puolella kilolla on merkitystä kun  melaa joutuu kannattelemaan useamman tunnin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisi pakko sijoittaa puoli tonnia siihen kustomoituun katkovarsi-Werneriin jota geneerinen melakaupan setä on tietysti ensimmäisenä kouraan lykkäämässä. Tärkeintä on se, että melaa ostaessa muistaa seuraavat asiat:

• Pituus: Alpackan suosittelema optimimitta on 210cm ja tämän olen huomannut itsekin erittäin toimivaksi. Jokainen ylimääräinen sentti vartta painaa, joten ainakin jos vaihtoehtoja on, on täysin hyödytöntä ostaa pidempi mela. Mainittakoon silti, ettei pidemmästä melasta muuten haittaa ollut, mutta teknisempi koskessa pujottelu ei sillä onnistunut.
• Materiaali: Yleisesti ottaen meloja tehdään alumiinista, lasikuidusta ja hiilikuidusta. Hiilikuitu on yllättäen kevyintä mutta samalla kalleinta, alumiini taas halvinta. Lavat ovat lähes poikkeuksetta jonkinlaista muovisekoitetta, paitsi kaikkein kalleimmissa meloissa käytetään myös hiilikuitulapoja. Materiaalivalinta on lähinnä raha- ja mukavuuskysymys.
• Käyttötarkoitus: Jos et aio pannuttaa alas Kiutaköngästä ei kannata ostaa turbokestävää koskimelaa. Jos taas paino ratkaisee, kannattaa harkita joko tätä tai tätä (molemmissa on sama lapa, mutta varsiratkaisu on erilainen). Reppulauttailu on kuitenkin kokonaisvaltainen laji, jota varten kannattaa yleensä hankkia mela, jolla pystyy tekemään jollain tasolla lähes kaikkea.
• Säädettävyys: Siinä missä kanootit ja kajakit tehdään pääasiassa yhtä käyttötarkoitusta varten, reppulautan pitää pystyä suoriutumaan niistä kaikista. Mikäli melan lapakulmaa pystyy säätämään (kuten esimerkiksi Manta Rayssa TLC-lukon ansiosta voi) sitä pystyy helpommin sopeuttamaan erilaisiin tilanteisiin. Itselläni on 90% ajasta käytössä 45° kulma. Tämä johtuu siitä, että reppulauttaa melottaessa melaa huidotaan tiuhempaan tahtiin mutta vähemmällä voimalla. Liian voimakkaalla vedolla vene pyörähtää ympäri.

Welhonpesä mainostaa itseään Suomen parhaana melontakauppana, joten kävin huhtikuun alussa juttelemassa Welhonpesän Herra Isoherran kanssa. Kävi ilmi, että vaihtoehtoja on todella paljon, mutta 4-osaisia meloja ei pahemmin "normaalissa" kanoottihäröilyssä käytetä. Welhonpesä kuitenkin teettää tsekkiläisellä TNP:llä omia Welho-melojansa, joita tehdään pyydettäessä minkälaisiksi asiakas vain haluaa. TNP:n omista high-end malleista taas löytyi yksi, josta tehdas pystyy muokkaamaan jokaisen tarpeille sopivan.

Eli, jos haluat säästää rahaa, Welho Asymmetric Kayak irtoaa 4-osaisena hintaan 60€. Varsi on alumiinia ja lapojen kulma sekä varren pituus on vapaasti valittavissa. Painoa melalle tulee 1190-1440 grammaa varren paksuudesta (ks. alempana) riippuen. Lavat ovat polyeteeniä, jonka pehmeyden takia niistä pitää tehdä tavallista paksummat -> paino nousee.

Jos taas olet etsimässä ns. ykkösmelaa, TNP:n Rapa on erittäin hyvä malli, jonka pohjalta TNP:n tehdas voi rakentaa just sellaisen melan kuin itse haluat. Lapa on jotain astetta spesiaalimpaa muovia ja soveltuu muotonsa puolesta erinomaisesti sekä koskiin että matkantekoon. Hinnat määräytyvät seuraavasti:

• Perusmalli, 4-osaisella lasikuituvarrella: 109€. Myös alumiinivartisia saa, mutta IMHO se ei tässä hintaluokassa ole enää järkevä vaihtoehto. Perusmallissa on nappilukko, jonka saa haluamaansa kulmaan. Varteen voidaan myös asentaa toinen lukko jos tykkää meloa useammalla kulmalla. Lapakulmien välillä pitää silloin tosin olla vähintään 45° eroa, joten ko. vaihtoehdon käyttökelpoisuus reppulauttailussa on vähän kyseenalaista. Ehkä 15° ja 60° kulmat voisi olla käyttökelpoinen yhdistelmä. Jos olet joskus tällaista kokeillut, kerro ihmeessä kokemuksesi.
• Hiilikuituvarsi: +30€. Jos tykkää pistää likoon enemmän fyrkkaa niin kannattaa harkita hiilikuitua.
• Säätövarsi: +60€. TNP:n säätövarsi (YP coupling) on oikeasti fiksu keksintö. Se mahdollistaa lapakulman portaattoman säädön lisäksi varren pituuden säätämisen.

 
Lisäksi kannattaa huomioida varren paksuus, sillä se vaikuttaa melan painoon. 30mm varsi on standardi, mutta jos pienempi 28mm varsi ei häiritse, kannattaa harkita sitä sillä painoero on merkittävä. TNP on listannut kaikenlaisten melavaihtoehtojen painot omille sivuilleen. 30mm varrella varustettujen melojen taulukko löytyy täältä, 28mm melojen taas täältä. Painotaulukot ovat tosin vain kaksiosaisille meloille, joten lukuun kannattaa lisätä parikymmentä grammaa jotka tulevat neliosaisen rakenteen ylimääräisistä nappilukoista.

Lisäksi on vielä kerran hehkutettava omaa laitostaan. Aqua Boundin Manta Ray:ta Suomessa mikään kauppa ei tätä suoraan myy, mutta sain omani tilattua järkihintaan Welhonpesän kautta, joskin jollei halua maksaa erikseen toimituskuluista, täytyy tilaus tehdä ajoissa. Hiilikuituvartinen Manta Ray on optimaalinen valinta siksi, että se on paitsi hintaluokkansa kevyin, myös säädettävissä  täsmälleen haluttuun kulmaan. TLC-lukko tosin saattaa aueta kovassa rasituksessa, mutta AB on nykyisin korvannut sen uudella PosiLock-lukolla, joka saattaa olla luotettavampi.

Helvetinjärven kansallispuisto

Näin talvikaudella ei oikein muu auta kuin vanhojen muistelu. Ajattelin aloittaa kertomalla Helvetinjärven kansallispuiston tarjoamista packrafting-mahdollisuuksista. Helvetinjärvellä on tullut käytyä montakin kertaa, sillä puistosta lähtevä Haukkajoki oli aikanaan yksi innostuksen lähde harrastuksen aloittamiselle. Reitti on helppo ja taittuu helpoiten neljässä-viidessä päivässä, riippuen siitä paljonko aikoo katsella nähtävyyksiä.

Noin 200m Myllyperäntien pysäkistä lähtee Ansanmaantie

Valtatie 66:n (sic!) varteen pääsee näppärästi linja-autolla. Pikavuoro tosin pysähtyy vain Ruoveden keskustassa tai sitten huomattavasti pohjoisempana Visuvedellä. Vakiovuorolla pääsee hiukan lähemmäksi, esimerkiksi Myllyperäntien pysäkille. Reitin voi valita omien aikataulujen ja mieltymysten mukaisesti. Tämä reitti on joka tapauksessa parhaimmillaan julkisilla liikuttaessa, vaikka ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä on varauduttava kävelemään useampi kilometri päästäkseen metsän laitaan ja sieltä pois.

Jos haluaa meloa Koverojärven etelästä pohjoiseen, pääsee Ruoveden keskustasta ensin parin kilometrin asvalttitien talsimisen jälkeen Pirkan Taipaleen metsäpolkuosuudelle. Suorempikin reitti on mahdollinen, mutta silloin on tyydyttävä kävelemään tietä pitkin. Karttaan merkityn reitin varrelta löytyy myös Kotavuoren tupa. Se ei ole minkään asteinen nähtävyys, mutta välttää hätätapauksissa yöpymiseen. Ennen kansallispuiston rajaa yöpyminen omassa majoitteessa on mahdollista missä tahansa kunhan pysyy poissa ihmisten pihapiiristä. Kansallispuistossa on tyydyttävä telttailualueisiin.

Järven aivan eteläisimmässä päässä olevat korkeat jyrkänteet tekevät vesirajaan pääsystä haastavaa, mutta varovaisuudella ja pienellä etukäteistutkimuksella sinne on ennenkin päästy. Syvän rotkojärven kalliot ovat komeaa katseltavaa koko matkan varrella. Koveron pohjoispäässä pikkuinen oja yhdistää sen Luomajärveen. Oja ei ole kokonaan melottavissa, mutta lyhyen kantomatkan ajaksi ei edes kannata purkaa tavaroitaan kuivasäkistä. Luoman rannalta matkaa voi jatkaa suunnitelmiensa mukaan joko keittokatokselle tekemään ruokaa tai luoteeseen telttailualueelle yöpymään.

Reittiä voi periaatteessa jatkaa Luomalta Pitkä-Helvetinjärven kautta Iso-Helvetinjärvelle. Itse en ole tätä koskaan tehnyt, sillä Iso-Helvetinjärven valtavat jyrkänteet tekisivät rotkosta nousemisesta todella rankkaa. Realistisempia vaihtoehtoja on joko meloa Luoman länsiluoteiseen kärkeen ja jatkaa jalan kohti Helvetinkolua. Jos taas haluaa oikaista, eikä teitä pitkin käveleminen haittaa voi suunnata myös suoraan länteen Haukkajärven rannalle. Helvetinkolun kautta kierrettäessä matkan varrella on muutama yöpymispaikka, suoraan mentäessä yöpyä voi vasta Haukkajärven rannalla.

Haukkajärven eteläkärjestä alkaa Haukkajoki, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Pieni metsäjoki on parhaimmillaan kun vettä on tavallista enemmän, mutta ei vaadi korkeinta tulvahuippua ollakseen laskukelpoinen reppulautalla. Joen alkupäässä Haukkajoentien sillan jälkeen on koski, joka on olosuhteista  riippumatta laskukelvoton kivikon takia. Se on kuitenkin helposti kierrettävissä maitse. Haukkajoki mutkittelee metsän keskellä noin 8km kunnes vastaan tulee Karhukosken laavu. Ennen Karhukoskea on rantauduttava oikealle puolelle ja varmistettava laskulinja etukäteen. Laavu on oikein näppärä ja idyllinen yöpymispaikka reitin varrella.

Karhukoskelle päättyy varsinainen mielenkiintoinen osuus Helvetinjärvestä. Matkaa voi jatkaa edelleen etelään, jossa Haukkajoki yhtyy Kuusijärveen. Kuusijärvi ja sitä seuraavat järvet muodostavat yhteensä yli kymmenen kilometriä pitkän reitin kantatielle 337 asti. Yksi mahdollisuus on meloa kantatielle asti ja talsia Kurun keskustaan. Rantautua voi myös aikaisemmin, esimerkiksi Melansyöstävän sillalla ja aloittaa jalkautuminen sieltä. Mäkelänjärven eteläkärjestä alkavan Karjulanjoen alkumaastossa on myös hyvä laavu jota voi halutessaan käyttää. Laavun vieressä on Karhukoskea vaativuudeltaan (ja meteliltään) vastaava Karjulankoski, joka kannattaa sekin tarkastaa ennen laskemista. Karhukoskelta voi myös lähteä suunnistamaan suoraan länteen missä valtatie 65 vakiovuoropysäkkeineen tulee ennen pitkää vastaan. Vakiovuoro ajaa Kurun keskustan kautta ja sillä pääsee ainakin Tampereelle, mikä on ainakin etäisesti parempi kohtalo kuin jäädä metsään. Ehkä. Ainakin voisi olla.

Reppulautta -blogi starttaamassa

Heippa ihmiset!

Packraftingin ihmeisiin perehtyvä uutuusblogi Reppulautta starttaa nyt. Tarkoituksena on ainakin näin alkuun tuoda suomea äidinkielenään solkkaavien keskuuteen perustietoa lajista ja sitten kansainvälisemmille vesille yhtä sun toista Lontoon murteella. Katsotaan mihin tämä nyt ottaa johtaakseen.


Kurkimäen ghetto, Helsinki, 7.2.2013