Lyhyt päivitys / Short update

Talvi tulee ja vesistöt alkavat jäätyä umpeen. Jonkinlaista sijaistoimintaa tulee yleensä talvikaudelle kehiteltyä, ja monesti se liittyy varustehuoltoon, projektien spekulointiin tai muuhun kuivalle maalle sovellettavaan aktiviteettiin.

Täällä Reppulautta-blogin norsunluutornissa yhden miehen armeijamme on lähtenyt rakentelemaan suunnitelmia yhteisen vaelluksen järjestämiseksi kesäkuussa 2014. Kohteeksi on jo ehtinyt valikoitua Pöyrisjärven erämaa-alue siinä Suomi-neidon olkapään paikkeilla ja matkan detaljeja ollaan paraikaa pykäämässä kasaan. Tarkista postauksen lopussa oleva linkkikokoelma niin voinet löytää lisätietoja.

Lisähuomiona haluaisin todeta että saksalainen ystävämme Packrafting Store tarjoilee parhaillaan joulun kunniaksi alennettuja hintoja. Jos vene tai jotain tilpehööriä puuttuu niin nyt saattaisi olla ihan kohtuullinen hetki tehdä ostoksia, veronpalautuksetkin kun ovat taas tuloillaan.

The winter is coming and rivers are already freezing up here. Although snow is "the real whitewater" many of us are trying to find something else to do while waiting for the spring.

As for our one-man army here in the ivory tower of the Reppulautta blog, I've started to prepare a group expedition into Lapland - again. The destination is going be Pöyrisjärvi wilderness area in northern Finnish Lapland. Exact route plan is no ready yet, but check the links for details.

Also, Packrafting Store seems to be having a Christmas sale. If you're missing something now might be a good time to upgrade your equipment.



Nyt ne linkit / Links here:

• Pöyrisjärven erämaa-alueen esittely / General information about Pöyrisjärvi
• Reittikartta / Route map
• Facebook-tapahtuma / Facebook event
• Vaellussuunnitelma / Expedition plan

Vaellussuunnitelmaan on yritetty kerätä kaikki tarpeellinen tieto reissusta. Lue ja tule mukaan. The Expedition plan should contain all the necessary info. Read and join!

Ruunaa - Itä-Suomen helmi?

Metsät itsessään ovat komeaa katsottavaa

Ruunaan retkeily- ja luonnonsuojelualueen yhdistelmä Lieksan kaupungin lähettyvillä Itä-Suomessa on varsin oiva paikka reppulauttailuun. Metsähallitus on pistänyt Ruunaan alueeseen ihan huolella rahaa, sillä laavut ja muut rakennelmat ovat hyvässä kunnossa ja huusseista löytyi jopa vessapaperit valmiina.

Ruunaan kosket ovat kansainvälisellä asteikolla mitattuna luokkaa I-II ja ne ovat melottavissa käytännössä ympäri vuoden. Kävin testaamassa paikan elokuun puolivälissä veden ollessa matalimmillaan eikä pohjakosketuksista ollut tietoakaan. Korkean veden aika kestää Ruunaalla pitkälle kesäkuun puolelle, jolloin on tietysti muistettava että kosket ovat selvästi haastavampia.

Jokivarren suot ovat todella suuria

Autolla matkaavia varten alueella on lukuisia parkkipaikkoja ja rengasreitin kulkeminen onkin varsin hyvä idea. Lieksaan pääsee myös näppärästi junalla, joskin itse retkeilyalueelle täytyy ottaa taksi. Astetta kovemmat heput tietysti liftaavat perille asti.

Mikäli on liikkeellä autolla, kannattaa se jättää Siikakosken parkkipaikalle. Siikakoski on viimeinen itse retkeilyalueeseen kuuluva koski, jonka laskemisen jälkeen voikin näppärästi pakata itsensä ja tavaransa takaisin autoon. Siikakoskelta lähtee koskikierros-niminen reitti joka johtaa joen yläjuoksulle asti. Koskikierros kannattaa kiertää joen itäpuolelta, sillä silloin reitille sattuvat todella komeat ja aavat suoalueet, ehkä maailmankaikkeuden hienoimmassa paikassa sijaitseva Onkilammen laavu sekä Huuhkajanvaaran näköalatorni. Suunnilleen puolimatkassa ylävirtaan kannattaa pitää yön mittainen tauko, ellei nyt välttämättä tykkää juosta yli 20km päivämatkoja.

Rannat kasvavat vähitellen umpeen

Itse en kävellyt Haapavitjaa pidemmälle, mutta näkisin fiksuna valintana taivaltaa Marinkankaan nuotiopaikalle asti ja lähteä sieltä Ruunaanjärven kautta melomaan. Tämä siksi, että Ruunaan luonnonsuojelualueen maisemat ovat (ainakin yleisen hypetyksen perusteella) näkemisen arvoisia ja Ruunaanjärven kautta kiertämällä pääsee myös melomaan alaniemen uittokanavan läpi. En tosin itse ole paikalla käynyt, enkä löytänyt mitään varmuutta siitä onko kanava melottavissa vai ei, mutta ilmakuvien perusteella se näyttää melottavalta. Luonnonsuojelualueen puolella saa ainakin suuremmalla todennäköisyydellä olla omassa rauhassa.

Haapavitjan yläosa rannalta kuvattuna, taustalla riippusilta

Erästely Canoe & Outdoors on ystävällisesti tehnyt ja julkaissut Lieksanjoesta reittiselosteen koskikarttoineen. Itse tyydyn toteamaan että Lieksanjoen kosket ovat lyhyitä mutta voimakkaita jopa matalan veden aikaan. Neitijärven selkä on myös niin suuri, että Haapavitjan loppuessa Patosaaren paikkeilla kannattaa suosiolla rantautua ja oikaista maata pitkin esimerkiksi Neitisaaren pohjoispuolen nuotiopaikalle ja jatkaa sieltä. Laskutaipaleen yöpaikkaa etsiessä kannattaa muistaa että koskipaikat vilisevät kalastajia joten omaa rauhaa kaipaavan kannattaa tähtäillä järviosuuksien yöpaikoille. Kattilakosken ympäristössä olevat mökit ja muut rakennelmat ovat yksityisten yrittäjien käytössä joten niiden kohdalla ei tule rantautua.

Leiri & veitsi & Psyko hengailemassa lepopaikallaan

Lieksanjoen koskista tulee loppua kohden progressiivisesti hauskempia ja retkeilualueen rajamailla oleva Siikakoski kruunaa mukavasti laskuosuudet. Retkeä voi tietysti jatkaa eteenpäinkin mutta Siikakosken jälkeen jokea pätkivät suuret järvet joiden ylittäminen reppulautalla on varsin pitkäveteistä puuhaa. Tosin mikäli jaksaa ylittää Siikajärven ja kääntyy Höpöttäjän kohdalla vasemmalle Joutenjärven suuntaan. Joutenjärveltä lähtee pienempi sivujoki, Pudasjoki, joka putoaa vajaan viiden kilometrin matkalla lähes seitsemän metriä. Itse en ole Pudasjoella käynyt, mutta kartan perusteella sen pitäisi olla mielenkiintoinen laskettava. Käy toki kokeilemassa ja kerro kokemuksesi. =)

Näillä mentiin

Oulanka / Karhunkierros

Jälleen olisi uutta reittimateriaalia tarjolla. Kävin nimittäin kesäkuun alussa toistamiseen Oulangan kansallispuistossa, jonka jotkut saattavat paremmin tuntea Karhunkierroksen maastona.

Karhunkierrosta myötäilevät Savinajoki ja Oulankajoki ovat molemmat melottavissa, eivätkä ne normaaliveden aikaan vaadi sen kummempaa melontakokemusta. Savinajoki on lähes 10km yhtenäistä ja helppoa koskea sisältävä joki, joka on normaalivedenkin aikaan reppulautalla helposti laskettavissa. Karhunkierroksen lähestyessä Juumaa on kuitenkin matkattava ylävirtaan Kitkajokea, joka on todella komea II-luokan koskia sisältävä laskukokemus. Oli siis tarpeen suunnitella reitti, joka sisältäisi mahdollisuuden laskea sekä Kitkajoki että Savinajoki.

Starttiyön majapaikka, taustalla Jyrävän laskusuvanto

Saavuimme minibussilla Juumaan Basecamp Oulangan pihaan. Koska olimme varanneet Basecampilta saunan reissun lopuksi, saimme jättää bussin Basecampin parkkipaikalle. Ystävällinen ele heiltä, sillä se teki matkan suunnittelusta selvästi helpompaa. Ensimmäinen yö kului Siilastuvalla vajaan parin kilometrin päässä Basecampista. Pahaksi onneksi tupa ikävä kyllä sijaitsee paikallisen Kehä III:n eli Pienen Karhunkierroksen varrella, mutta kesäkuun alku ei onneksi ole pahinta turistisesonkia, joten nukkua sentään sai.

Ensimmäisen täysimittaisen päivän tavoite oli laskea Kitkajoki Venäjän rajalle asti ja sen jälkeen taivaltaa Oulankajokea ylävirtaan Siikauopajan laavulle nukkumaan. Tässä onnistuttiin, mutta lähtö myöhästyi niin pahasti, että jouduimme jäämään aikaisemmalle yöpaikalle kuin mitä oli alun perin suunniteltu.

Ensimmäisen päivän starttiaallot

Kitkajoki on ympäri vuoden jännittävä ja riittävästi vettä sisältävä joki, joka vaatii hiukan osaamista, mutta ei ole mitenkään ylettömän vaarallinen. Reppulautalla sen pystyy laskemaan oikein hyvin, kunhan vain muistaa pitää keulan menosuuntaan ja riittävät turvavälit muihin. Kosket laantuvat loppua kohden ja rajaa lähestyttäessä pitää jo aivan suosiolla meloa päästäkseen eteenpäin. Kitkajoen yhtyessä Oulankajokeen Venäjän rajan tuntumassa on todella tyylikkäällä paikalla oleva laavu joen oikealla rannalla, jota todella suosittelisin yöpaikaksi tulevilla retkillä.

Toisen päivän jalkapatikka venyi lopulta absurdin pitkäksi. Tavoitteena oli päästä Keroharjun reitin puolivälissä olevalle Keroharjun autiotuvalle ja tämä saatiin toteutettua. Loputtomalta tuntuvan kävelyn seurauksena puolet 12-henkisestä porukasta käveli loppumatkan Buranan voimin, kassit vereslihalla ja hullun kiilto silmissä. Jälkikäteen tuli kuitenkin todettua että matka kannatti, sillä Keroharjun tupa oli todella komea ja siihen kuuluvan saunan löylyt unohtumattomat. Lisäksi jos matkustaa hiukan pienemmällä porukalla, voi myös harkita suosiolla tilaavansa taksin viemään retkikunnan rajan tuntumasta Keroharjun reitin alkuun, sillä kyseisellä pätkällä ei oikeastaan ole mitään näkemisen arvoista.

Mikael fiksaa kamojaan

Kolmantena päivänä lähdimme Keroharjulta tavoitteenamme päätyä Karhunkierroksen varrella olevalle Perttumakosken laavulle. Tarkoituksena oli meloa pikkuruisia Eli- ja Niitselysjokia pitkin. Tämä jäi kuitenkin osittain haaveeksi, sillä Elijoki oli melottavissa vain lyhyen matkaa. Lautinkilammen laavun jälkeen joki alkaa pudota virtaamaansa nähden todella jyrkästi, eikä syväykseltään vain parin sentin vetisessä kivikossa pysty melomaan edes kumiankalla. Kevättulvien aikaan tilanne saattaisi olla toinen, mutta reissu pitäisi tässä tapauksessa ajoittaa todella tarkasti.

Emme myöskään päässeet Perttumakoskelle asti, sillä kaksi sankaria onnistui eksymään matkalla ja heidät löydettiin vasta seuraavana päivänä. Yö kului Niitselysjärven rannalla Keroharjun reitin loppupäässä.

Kadonneet kaverit löytyivät Niitselysjoen varrelta. Niitselysjokikaan ei vastannut kartan, ilmakuvien ja muiden sivujokien perusteella tehtyjä oletuksia, sillä suurin osa virtapaikoista oli melontakelvottomia. Yhtenäistä melottavaa vettä oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin Elijoella, jossa loppuosa matkasta oli lähinnä virrassa kahlaamista reppulauttaa perässä hinaten. Niitselysjoki ei kuitenkaan olisi tarvinnut kuin parisenkymmentä senttiä lisää vettä jotta se olisi ollut helposti melottavissa, eli kevättulvien loppuvaihe tai syyssateetkin voisivat riittää tekemään matkanteosta nautittavaa.

Läjä kulkuvälineitä tauolla

Viksjärvelle saavuttuamme ei veden määrästä onneksi tarvinnut enää huolehtia, vaikka Savinajoki näyttikin kovin aneemiselta edelliseen kertaan verrattuna. (Olin ollut paikalla myös viime vuonna, jolloin vettä oli ollut neljä kertaa enemmän.) Joki oli joka tapauksessa helposti melottavissa ja toi mieleen sen klassisen rock garden -koskityypin jota kansainvälinen packrafting-yhteisö yhtenään hehkuttaa. Kiviä sai tosiaan väistellä, mutta törmäykset eivät olleet vaarallisia, sillä joki ei normaalivirtaaman aikaan ole tuhottoman voimakas. Muutamassa kohdalla vettä oli hiukan liian vähän, mutta tunnelmaa se ei pilannut, sillä Savinajoki virtaa jylhän rotkokanjonin pohjalla.

Kuroaksemme aikataulun umpeen laskimme joen loppuun asti ja suuntasimme Savilammen autiotuvalle yöksi. Tuvan ohi virtaava Oulankajoen yläjuoksu on korkeamman veden aikaan mielenkiintoinen laskettava, kunhan muistaa varoa kansallispuiston rajan tuntumassa olevaa III-luokan Pikkuköngästä. Joen kapuaminen ylävirtaan on myös todella haastavaa, sillä Oulangan kanjoni kohoaa korkeimmilleen juurikin vähän matkaa autiotuvalta ylävirtaan. Sitä kannattaa silti kokeilla, sillä tavarat voi helposti jättää tuvalle ja kantaa pelkkää lauttaa mukanaan.

Kiutakönkään kalliot

Matka Savilammelta eteenpäin jatkui meloen. Mitään mainittavia laskukelpoisia koskia ei matkan varrella enää ollut eikä ole. Seuraava yö kului Kiutakönkäällä, jota ennen pitää muistaa rantautua ajoissa. Kesäkuun alusta lähtien joen poikki on asennettu turvaköysi hyvissä ajoin ennen köngästä. Mikä on reissussa ennen tätä, toimii joen ylittävä betonisilta hyvänä maamerkkinä. Matkan varrella täytyi myös ohittaa Taivalköngäs, joka on Kiutakönkään tavoin todella vaarallinen laskettava. Taivalkönkään saa helpoiten ohitettua rantautumalla putouksen keskellä olevalle saarelle, Kiutakönkään taas rantautumalla oikealle.

Kiutakönkäältä starttasi viimeinen melontapäivä ja myös viimeinen mahdollisuus kokeilla koskimelontaa. Kiutakönkään alin porras on nimittäin II+ -luokan vesiputous jolla on korkeutta noin metrin verran. Putouksen keskivaiheilla on yksi luiskamainen laskuväylä, jota voi halutessaan kokeilla. Älä kuitenkaan unohda turvavälineitä (=pelastusliivit ja kypärä) sillä kaatumisen vaara on olemassa. Kokeilimme putousta vaelluksemme aikana ja itseni lisäksi sen laski kolme aloittelijaa joista yksi kaatui.

Mikael ei-toivotulla uintireissulla

Rantauduimme Ansakämpän autiotuvalle ja jatkoimme jalan Jussinkämpälle nukkumaan. Viimeisen vaellusyön jälkeen viimeinen päivä kului takaisin Siilastuvalle kävelyyn. Lopettelupäivänä palasimme Basecampille saunomaan ja syömään ensimmäistä kertaa viikkoon oikeaa aamiaista. Syöpöttelyn jälkeen vuorossa oli pitkä ja hermoja rassaava ajomatka Helsinkiin, mutta siitäkin lopulta selvittiin.

Voin suositella matkaamaamme reittiä jokaiselle, joka haluaa kokea helpohkoja ja hauskoja koskia matkallaan. Keroharjun autiotupa saunoineen oli erinomaisen hieno paikka käydä, mutta suosittelen tilaamaan kyydin tieosuuksia varten sillä loputtoman hiekkatien taivaltaminen ei yleensä ole se syy poistua kaupungista. Jos mielii pääasiassa laskea koskia, voi reissun hyvin päättää Oulangan luontokeskukselle Kiutakönkään lähettyville.

Puuttuva rengas - Anfibio Packsuit

English translation can be found here.

Jäinen joki on tulvamelojalle tuttu ympäristö

Rankemman luokan reppulauttailu on puuhaa, jossa on jonkinlainen todennäköisyys kastua, ja varsinkin kevättulvissa surffatessa se ei ole enää millään muotoa kivaa. Tulvamelonta ei ole kaikkien mielessä, mutta täällä pohjoisessa kun melontakausi on huomattavasti lyhyempi kuin muualla Euroopassa, tulee se monesti aloitettua mahdollisimman aikaisin. Käytännössä tämä  tarkoittaa tarvetta kuivapuvulle, jonka reppulauttailusta puhuttaessa pitäisi olla myös tarpeeksi kevyt mukana kannettavaksi, mutta silti riittävän kestävä oikeisiin olosuhteisiin.

Kuva / Picture: Packrafting Store ©

Monet melontamarkkinoille suunnatut kuivapuvut ovat todella painavia, ja kun sitä pukua olis tarvis monesti myös kanniskella mukana. Alpacka veti jossain vaiheessa herneen nenään ja kehitti oman Stowaway -kuivapukunsa. Suunta oli oikea, mutta puvut ovat edelleen käsittämättömän kalliita. Eurooppalainen ystävämme Packrafting Store huomasi saman ongelman ja sai yhdessä DryFashionin kanssa kehitettyä oman Packsuit -kuivapukunsa. Packsuitista kehitettiin sittemmin myös entistäkin halvempi Packsuit basic. Suunta on oikea, joten päätin lunastaa itselleni normaaliversion testaamista varten.

Ensivaikutelma

Kun käärin Packsuitin ensimmäistä kertaa auki niin 800-grammainen kääryle vakuutti yksinkertaisella rakenteellaan. Saumat oli jätetty minimiin ja yksi ainoa TiZip-vetoketju oli sijoitettu korkealle rinnan tasolle. Kangas on 3-kerroslaminoitua, varustettu hengittävällä kalvolla ja niin paksua että ensimmäisenä tuli mieleen Varustelekasta hommaamani jenkkiarmeijan sadehousujen materiaali. Tätä pukua ei normaalikäytössä pitäisi saada rikottua.

Sen sijaan kun hyppäsin ensimmäistä kertaa pukuun sisälle, sain huomata että rakkaudella kasvatettu saksalainen pintahiivaolutmahani ei ollut mahtua sinne. Tämä nyt on sinällään vähän outoa koska käytän yleensä XS-S -kokoluokan vaatteita. Toinen ikävä ylläri oli huomata, että kun puvun veti päälle, olivat munat mennä ruttuun. Nämä molemmat epäkohdat tosin ymmärtää, sillä kuivapuku on ilmatiivis laitos, eikä ylimääräistä ilmaa saisi jäädä ihan liikaa sisälle. Puvun yläosassa on taas huomattavasti enemmän tilaa, mikä on tarpeen sillä melanheilutteluahan tämä päällä on tarkoitus harrastaa. Vetoketju tosin on niin pitkä, että se menee ikävästi ruttuun pelastusliivien alla.

Oma pukuni on värimaailmaa lukuunottamatta standardimallinen, lateksimanseteilla varustettuna. Valmistaja kehoittaa venyttämään mansetteja ennen käyttöönottoa ja tätä ei todellakaan sovi unohtaa. Gimlimäiseen ruumiinrakenteeni takia niskani on sen verta leveä, että taju meinasi lähteä alta aikayksikön. Makuutin kaulamansetissa yön yli isonpuoleista kattilaa ja tilanne vähän parani. Mansetista voisi myös leikellä ylimääräiset veks, mutta päätin olla koskematta siihen jottei vedenpitävyys vain kärsisi.

Vesivaikutelma

Edessä jääpato, jota ei voinut enää väistää

Vihaan uimista, koska vesi on märkää, mutta nyt kun oli sijoittanut neljä hunttia uimapukuun niin pitihän sitä kokeilla. Lämpömittaria ei tullut mukaan, mutta ympäristökeskuksen mukaan Vantaanjoen veden lämpötila oli Ympäristökeskuksen mukaan hupihetkellä "-0,04°C". Kuivapuvun alle oli asennettuna merinovillakerrasto, villasukat ja niiden päälle PR-Storen kauppaamat lateksisukat ja Meindlin lenkkarit. Käpälien suojana oli neopreenihanskat ja koko setin päällä tietysti pelastusliivit. Veden seassa kellui jäälohkareita eikä tämänkaltaisissa olosuhteissa kukaan yleensä huvikseen melo.

Tällä kertaa ei suoranaisesti ollut edes tarkoitus kokeilla puvun toimivuutta, mutta myöhästyneen kevään takia Vantaanjoen alajuoksulla oli vielä huhtikuun alkupuolella todella kova virtaama. Tällä testiluonteisella päiväreissulla sain huomata erään Paloheinän lähettyvillä olevan pienen koskenpätkän alajuoksulla olevan jääpadon tukkivan reittini. Ainoa reitti pois jäiden seasta vei suoraan niiden läpi/yli joten muita vaihtoehtoja ei suoranaisesti ollut. Puku kesti virtaavan veden ja jäiden läpi uimisen ja ryömimisen eikä tippaakaan tullut läpi. Jalkojen kohdalla kyllä tuli huomattua neopreenin tarpeellisuus, sillä siinä missä kädet pysyivät jopa mukavan lämpiminä, jalat meinasivat jäätyä.

Myöhemmin keväällä vesien lämmittyä järkevälle tasolle tuli kokeiltua enemmän kuivapuvussa pyörimistä. Pieni sukeltelu vahvisti jo aiemmin saadun tiedon siitä, että lateksimansetit eivät päästä vettä läpi vaikka kuinka veden alla pyörisi. Puvun ilmaus täytyy kuitenkin muistaa sillä sen sisälle jäänyt ilma liikkuu siellä käyttäjän asennosta riippuen ja saattaa pahimmillaan heittää käyttäjänsä pää alaspäin veden alle. Pelastusliivien käyttö on ehdottoman tärkeää kuivapuvun kanssa, sillä se auttaa pitämään käyttäjänsä oikeassa asennossa.

Vaellusmoodi

Yläosan saa näppärästi auki

Pidemmillä vaelluksilla Packsuitista ei ole sadevaatteiden korvaajaksi, sillä kumimansetit tekevät kävelemisestä pidemmän päälle epämukavaa. Sen sijaan lyhyemmillä, muutaman päivän retkillä joissa pääpaino on veneilyssä, kävelymatkat riittävän lyhyitä sekä tavaramäärä riittävän pieni, Packsuit-pukua voi käyttää suoraan rinkan kanssa. Yläosan saa käärittyä lantiolle samaan tapaan kuin minkä tahansa haalarin ja mikäli käyttää riittävän pientä rinkkaa, se ei tule lantiovyön tielle. 30-litraisilla päivärepuilla tämä onnistuu aivan surutta ja omien kokemusten mukaan ainakin 50-litrainen Ospreyn Atmos oli vielä riittävän pieni. Rinkkaa voi kantaa myös niin, että puvusta on avattu vain vetoketju ja pää vedetty pois mansetista. Tällöin puku on auki suoraan edestä rinnan kohdalta ja hiki pääsee haihtumaan kohtalaisen hyvin. Pukua ei vältsiin tarvitse riisua ollenkaan, mutta tällä tekniikalla ei kannata kävellä kovin pitkälle. Ilmatiivis puku kun ei tuuletu mistään kohtaa niin hyvin äkkiä huomaat kylpeväsi hiessä.

Jos tilaat puvun kiinteillä lateksisukilla, voit suoraan unohtaa puku päällä kävelyn, sillä kumisukka hiertää jalan rikki hyvin äkkiä. Toki voit kipitellä rannalla veneeseen ja pois sieltä, mutta siihen se aika pitkälti jääkin. 

Käytöstä

Jotta puku säilyy varmasti ehjänä, kannattaa sen alla käyttää vain sellaisia vaatteita, joissa ei ole kovia kuluttavia pintoja. Varsinkin jos ostat Basic-puvun (jossa on vain 2-kerroskangas) tai melot vaativissa olosuhteissa. Oma suhtautumiseni tähän toki hiukan paranoidia, mutta mikä tahansa nappi tai vetoketjun vedin voi pidemmän päälle hangata pukuun reiän.

Pukua rullaillessa kannattaa muistaa se, että TiZipin steroidivetskarit eivät tykkää vääntelystä. Kannattaa siis aloittaa rullaaminen jaloista ja kääriä yläosa niin, että vetoketju taipuu mahdollisimman vähän. Pidempiaikaiseen säilytykseen soveltuu parhaiten henkari, ja muista sulkea vetoketju. Mansetit eivät myöskään tykkää UV-säteilystä joten kannattaa jemmata koko laitos kaappiin piiloon.

Yhteenveto

Kun huomioi hinnan, on Packsuit varsin onnistunut tuotos. Leikkauksessa on paljonkin parantamisen varaa, mutta jos hinta halutaan pitää alhaalla ja ratkaisut yksinkertaisina, ei liian radikaaleja muutoksia pidä tehdä. Olisin ehkä saattanut olla tyytyväisempi yhtä kokoa isompaan pukuun (olen 170cm ja ostin S-koon puvun) mutta kuivapuvun pääpointti on kuitenkin se, että siinä voi mukavasti meloa ja tarpeen tullen tehokkaasti uida. Jos nämä puvut osoittautuvat myös riittävän kestäviksi, näkisin että niistä voi hyvinkin muodostua standardi eurooppalaisessa reppulauttailuskenessä.

Expedition to Lapland!

Sori vaan kaikki suomalaiset. Tätä olisi paljon mukavampi mainostaa suomeksi, mutta kuvaava mainos suomen kielellä ei luultavasti olisi tarpeellinen. Toivon että kaikki kiinnostuneet jaksavat lukea englanninkielisen tekstin läpi =)

Reppulautta.fi is trying to organize it's first packrafting group trip to Finnish Lapland. This about week-long trip is about to take place around October so make sure you plan your holidays early!

Most of the details will be explained in the Facebook event. If you don't have a Facebook account (you lucky bastard =) ) you can't see the event but I will tell the important things here so don't worry.

Shortly: one week, about 100 km rafting and hiking, great scenery, friendship, new ideas. Right now we would start around 18th of October and come back after 7-15 days.

So if the idea of gentle mountains, narrow rivers, endless forests and undescribable peace sounds like an ideal way to spend your holiday, what are you waiting for? =)

There is no official way to participate, but contact me so I will fill you in or follow the Facebook event. In any case I would be happy to see you joining this expedition.

Alpacka Scout - polvet suuhun ja matka jatkuu

Kevään uutuuksien arvosteluja odotellessa päätin julkaista käännöksen viime vuonna tekemästäni Alpackan Scoutin arvostelusta. Vaikka englanti onkin maan kolmas (epä)virallinen kieli, arvelin että jotkut haluaisivat lukea kyseisen artikkelin myös suomeksi. Alkuperäinen arvostelu löytyypi Euroopan setien blogista.

Ota huomioon, että Alpacka ei vielä arvostelun tekemisen aikana ollut lanseerannut CuriYak-venettään. Konstruktiona se on kuitenkin käytännössä samanlainen, joten voisin kuvitella että useimmat pointtaamani kohdat pätevät myös sen kohdalla. CuriYakin hyödyllisyyttä tosin alentaa selvästi korkeampi hinta. Jos paino ratkaisee niin voi sen veneen pohjalla myös rönöttää jalat tuubien päällä napa kohden taivasta.

Perstuntuma

Scout on oikeasti aika pieni laitos. Kuvassa erikseen
asennettu, Yukon Yakista lainattu standardi-istuin

Scout on mukavan pieni kun sen ensi kertaa käärii auki paketistaan. Kokoero ei rullattuna ole valtava, mutta painon puolesta sen huomaa varsinkin normipaattiin verrattuna. Tosin osa painoerosta tulee istuimen puutteesta mikä on Scoutissa valtava puute.

Scoutin istuimen korvikkeena toimii huomattavan paljon viininjemmausrakolta näyttävä aluminisoitu muovilerppa, jota katsellessa raavaampikin mies itkee verta. Omani meni rikki about ekalla käyttökerralla mutta pienen hetken ko. vehjettä ehdin kokeilla. Tuli huomattua että vaikka kyseinen punkkusäiliö on epävakaa, eikä sitä missään nimessä voi pitää täynnä, se heijastaa mukavasti lämpöä. Hyöty tosin on kyseenalainen sillä veneeseen verrattuna tämä lelu menee ensimmäisenä rikki vaikka sitä käsittelisi silkkihanskat kädessä.

Scoutissa voi käyttää istuimen korvikkeena joko istuinalustaa tai standardia Alpackan istuinta. Standardipallin selkänoja tosin on aivan hyödytön, sillä se lähinnä vie turhaan vähäistä sisätilaa. Perusistuinta ei myöskään kannata täyttää lähellekään täyteen sillä muuten veneen painopiste nousee aivan liian korkealle. Istuimen kiinnityksestä ei kummassakaan tapauksessa kannata stressata, sillä ensinnäkään niissä ympäristöissä, missä Scouttia uskaltaa käyttää ei pallin pieni liikuminen ihmeemmin haittaa. Alpackan standardi-istuin taas pysyy aika hyvin paikallaan ilman sen kummempia kiinnittelyitä. Ilman istuinta ei botskin käyttöä kannata harkita, sillä siinä puuhassa on hyvin äkkiä perse jäässä.

Kelluttavuus ja kamojen kuljettelu

Scout ui suht' suorassa vaikka keulaan on ladottu tavaraa

Lyhyellä matikalla laskettuna Scoutissa on ilmaa ~70% standardimallin veneeseen verrattuna. Tarkempaa mittailua voi jokainen halutessaan harrastaa, mutta omien arvioiden mukaan Scoutin sisään häviää noin 600 litraa ilmaa. Koska vähintään puolet lautasta pitää olla vedenpinnan yläpuolella, olisi laskennallinen kelluttavuus about 300 kiloa. Käytännössä tämä ei pidä paikkaansa, mutta normaalin ihmisen ruumiinpaino ei missään tapauksessa tule olemaan ongelma. Tärkeintä on tasapaino pakatun tavaran ja melojan painon välillä.

Jostain syystä rinkan päällä istumista ei edes kokeiltu

Itsehän tilasin suoraan veneen kaveriksi 4 kpl Alpackan tarjoamia sidontalenkkejä ja liimailin ne Svenin ja Marcin tarjoilemien ohjeiden mukaisesti veneen etuosaan normiveneiden tapaan.  Normaali Alpackan lautta vetää nokkaansa aivan surutta 30kg tavaraa. Otettaessa huomioon Scoutin pienempi tuubi tulee maksimipainoksi 21kg. Tässä tosin on myös otettava huomioon se että Scoutin nokka on tasainen ja rinkka painaa sitä entisestäänkin alemmaksi. Viritelmää testattiin ~20kg rinkalla ja se toimi suhteellisen hyvin. Kooltaan iso pakkaus tosin tuntuu vievän enemmän tilaa keulasta vaikka näin ei tosiasiassa ole. Kunhan koipensa vaan saa survottua paketin alle niin kaikki on hyvin.

Muita kamanronttausmetodeja ei pahemmin tullut kokeiltua. Kuivasäkin hinaaminen perässä tosin onnistui I-luokan koskessa aika helposti, mutta sen vaikeammassa ympäristössä sitä ei pidä kokeilla. Ainakaan minä en ota vastuuta jos takerrut hinausköyteesi ja hukut. Tasaisella vedellä se taas haittaa suunnassa pysymistä.

Käsiteltävyys

Kunhan paatti on oikein tasapainotettu, se ui suoraan

Scout on muotonsa puolesta isoveljeään herkempi pyörimään ympyrää, mutta kun nokkaan ahtaa painoa niin tilanne helpottuu huomattavasti. Aallokkoa tosin sietää varoa, sillä pienennetty tuubi päästää puolimetrisenkin aallon todella helposti sisälle.

Stabiliteetin puolesta jo aiemmin mainittu sidontalenkkien liimailu on todella halpa ja helppo tapa tehdä purkistaan huomattavasti vakaampi ja mukavampi meloa. Rinkan tuomasta vakaudesta huolimatta koskeen ei Scoutilla ole asiaa. Tasainen keula ja paketin tuoma lisäpaino painaa muutenkin pienen veneen helposti veden alle ja tekee siitä nopeasti kylpyammeen.

Ylitykset kahdella hengellä

Pyhä Isä soikoon, tämähän toimii. Scout on sisäleveydeltään normaalia lauttaa suurempi jonka takia kaksi ihmistä pystyy helposti sujahtamaan pohjalle sylikkäin kasvot samaan suuntaan. Tämä Honeymooniksi nimetty halimisasento ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta mikäli sillä välttää kastumisen tai kilometrikaupalla järvenrantaa, sitä kannattaa kokeilla. Veneen hallinta ei tosin ole yhtä helppoa kun kyydissä on kahden ihmisen edestä lihaa, mutta ei tällä tekniikalla ylityksiä kummempaa toimintaa kannata harrastaa. Tavarat voi helposti hinata perässä kuivasäkkeihin pakattuna, joskin pitää muistaa että suurin osa kuivasäkeistä ei ole upotustiiviitä. Älä jätä kamojasi veteen hillumaan tai päädyt huomaamaan että ne ovat saaneet oman uima-altaan.

Kosket

Jos tällainen oli aatoksissa, älä edes harkitse Scouttia

Jos arvostat henkeäsi, älä edes yritä. Alpackan mukaan kakkosluokan kosket ovat Scoutilla selätettävissä mutta omien kokemusteni mukaan ykkösen virroissakin on jo taisteltavaa. Mikäli virtaavaa vettä on harvakseltaan ja paino ratkaisee, voi Scouttiin luottaa, mutta jos kuohuva vesi yhtään kiinnostaa, kannattaa samantien ostaa sitä varten tehty vene.

Helpoissa koskissa voi veneen hallinnan helpottamiseksi hinailla kuivasäkkiin sullottuja kamojaan perässä mutta tällöin pitää muistaa että säkin hinausnaru voi olla vaarallinen. Minä en ota vastuuta jos kuristat tai hukutat itsesi tätä kokeillessa.

Yhteenveto

Tärkeä operaatio meneillään

Scout on perhanan näppärä vehje kunhan vain muistaa sen rajoitukset. Myös hinta on huomattavasti siedettävämpi kuin perusmallin veneessä. Keulan kiinnitysläpyköiden liimaamisen jälkeen Scout toimii tasaisella vedellä erittäin hyvin vaelluskäytössä, mutta virtaavan veden kanssa sillä ei kannata leikkiä. Istuimeen pitää myös kiinnittää huomiota, mutta vaahtomuovisella istuinalustalla pääsee jo pitkälle.

Reppulautta.fi aikoo hankkia vuokrakalustoonsa vähintään yhden Scoutin kiinnityslenkeillä varustettuna.

Perusfiiliksen Scoutista (ja reppulauttailusta yleensäkin) voi tiivistää tähän kuvaan =)

The missing link - Anfibio Packsuit

Ice blocks in the river

Higher end packrafting can be rough and you'll likely get wet if you (like me) fancy rafting during spring floods. Many drysuits which are targeted for paddling market are quite heavy and cost a fortune. Alpacka understood this at some point and started producing their own Stowaway drysuit in collaboration with Kokatat. The idea was right, but the price was still too high.

Photo copyright: Packrafting Store ©

Our European friend Packrafting Store made a huge favor to us all when they developed their own Anfibio Packsuit. The regular model is sold for 399€ and the basic model with less effective fabrics is sold for 299€. I purchased the regular one for testing as I felt this is something we all have waited for a long time.

First impressions

The Packsuit weighs only about 800 grams, which is attained by leaving off everything that is not necessary. Even the amount of seams is minimized and the single TiZip zipper stands high on chest level. The fabric is 3-layer breathable and waterproof and so thick that it resembled the same material which is used on US army soldiers' rainwear. I have the pants myself, and after years of hard use they still look somewhat new.

When I first jumped in the suit I realised that my subtle german top-yeast beer belly almost didn't fit in but luckily I was wrong. This was quite strange as most of my clothes are XS-S -sized. Next thing I noticed that my balls almost got crushed. I can understand this design as a drysuit must be airtight and excess air inside it is not a good thing. The upper part is really roomy and it will not interfere with paddling. The zipper is quite long and therefore bends a bit and feels strange under a PFD.

My suit is the standard model with latex neck enclosure. Latex seals must be worn in before actual use. As my body figure (and neck) resembles Gimli's (even though I have no epic beard) I almost passed out when I first tried the suit on. I stuffed a large kettle inside the seal for a few days -> problem solved. The enclosure could also be cut in shape but I didn't want to risk it.

Out in the water

The ice dam couldn't be avoided

I hate swimming because water is wet and I'm a coward, but now when I had invested 0,4k€ to a swimming suit I had to try it. I didn't measure the water temperature myself but regarding the forecast it was around -0,04°C. I had merinowool underalls and socks for insulation. Over regular socks I used a pair of latex socks to keep the water out and regular fast-drying shoes over them. Hands were protected by neoprene gloves and I was of course wearing a PFD.

Merino, latex & sneakers

This time I didn't really plan to test the suit in water but due to high flow I ran straight to an ice dam and got stuck there. The only way away from there was to swim and crawl over flowing water and huge ice blocks. The suit held all the water outside and took no damage while crossing the ice. I also noted the need of neoprene, as my hands were fully operational (even comfortable) but my feet were somewhat freezing.

A more or less forced flip

Later in the spring I hired a damsel (well, actually she volunteered and was in fact quite excited :P ) to test the suit further. After a little bit of diving I'm able to confirm that the latex seals won't let any water in even if whirling around like a washing machine. The important thing is to let all the air out of the suit as the overleft air will move inside it depending on the user's position. In worst case scenario you may even end upside down and therefore it's imperative to always wear a PFD.

If you happen to flip over in calm water or float down into an eddy, you can easily let the excess air out by opening the neck enclosure with your finger a little bit.

Hiking mode

Packsuit opens nicely for ventilation

On longer expeditions Packsuit is not a suitable substitute for rainwear because the latex seals make long walks uncomfortable. But on shorter trips where walking distances are not too long and the plan is to concentrate in boating Packsuit can be used directly with small backpack. (Note: this blog focuses on finnish/nordic style of hiking: 50-liter backpack is still considered small ;)) The upper part can be wrapped down to the waist or worn without the head section. Both styles work well in good weather, but if it's rainy and you'll have to walk while wearing a closed suit, you'll most likely be drowning in sweat. An airtight suit cannot be ventilated by any means, and no waterproof fabric breathes well enough to pass intense sweat through.

Keep in mind that if you order the suit with attached latex socks you can forget about walking in it. Latex socks are not suitable for walking distances longer than ~500m, after that the combination of sweat and friction will tear your skin open at some point. Don't risk it!

Conclusion

Considering the price Anfibio Packsuit is a very good product. The cut could be improved, but excessive product development may lead to increase in prices. I'd rather see prices remaining on a reasonable level than any fancy gimmicks. Packrafting Store will serve European packrafting market much better if they continue providing reasonably priced accessories rather than trying to make extra money with them. But I'm quite sure the earlier is what will most likely happen. =)

I might have been happier with a Medium-sized suit, but this will do it's job. Anfibio Packsuit sports the most important features of a drysuit: it will keep you dry and you can easily paddle and even swim in it. If these suits turn out to be durable enough, I'm quite sure they will become standard equipment in European packrafting scene. Well done Packrafting Store.

Uutta matskua tuloillaan

Räjähtävän startin jälkeen Reppulautta-blogi on joutunut kokemaan hiukan hiljaiseloa. Nyt kuitenkin on odotettavissa yhtä sun toista uutta sillä posti toi tänään tällaisen:

Vesien avautumista ja testiä ovat odottamassa nyt Alpackan koskioloihin suunniteltu aukkopeite, tavaranjemmausjärjestelmä Cargo Fly ja Packrafting Storen oma Packsuit-kuivapuku.


Lisäksi Reppulautta-blogi löytyy nykyisin myös suoraan osoitteesta http://www.reppulautta.fi. Toivotaan, että tämän myötä entistä enemmän kiinnostunutta suomalaista (ja miksei muitakin) yleisöä eksyy paikalle lukemaan tästä maailman parhaasta harrastuksesta. =)

DIY Pack attachment system

Huom! Sama teksti löytyy suomeksi täältä.

Until Alpacka developed the Cargo Fly strapping the pack to the bow of the boat was really the only feasible way to raft your belongings with you. But Cargo Fly is expensive, needs much care and extra hassle while switching from hiking to "river mode" and vice/versa and therefore pack in the bow -method is likely not going to disappear any time soon. Alpacka sells the Packtach pack attachment system with their boats. I never saw it as very useful and therefore never bought it. Packtach is designed to be lightweight, but it really doesn't seem to be the most handy or fastest way for package handling.

At least here in Finland big external frame backpacks are very common and heavy package requires an extra sturdy device to secure the pack in place. I found a "bombproof" easy-to-release buckle from Shelby (which BTW ships internationally) that requires very little force for tightening and can be released with one finger. Combined with appropiate webbing (I used one meter) and a little 3mm climbing accessory cord we have the ingridients for a sturdy and fast-to-use pack attachment system. Just sew small loop in the webbing so the cord can pass through it and tie the cord ends on grab loops. That's it!

Tightening is done in two steps: the female part of buckle is in the front and you need both hands to operate it. Primary adjustment is done with this part. The male part that is closer to paddler can easily be tightened with one hand, even while sitting on the boat. With this system you can attach almost anything to the bow and it will be surely secured and is easily removable. Plus you'll have a spare buckle for your backpack's hip belt. A real win-win situation!

With this combination the river party will be guaranteed

Packtach - uhka vai mahdollisuus

Kamojen kuljettelu veneen nokkaan sidotussa kuivasäkissä oli - ainakin ennen kuin Alpacka lanseerasi Cargo Fly:n - ainoa järkevä tapa tavaroiden kuljetteluun meloessa. Cargo Fly tosin on kallis ja vaatii tarkkaa huolenpitoa sekä huomattavan määrän säätöä jokimoodiin siirryttäessä. Kuivasäkkimetodi ei siis luultavasti ole katoamassa vielä yhtään mihinkään. Alpacka kauppaa veneidensä mukana Packtach-kiinnitysjärjestelmää. Itseäni koko viritys on alun alkaenkin epäilyttänyt, enkä sitä siksi koskaan ostanut. Packtach on suunniteltu kevyeksi, mutta näyttää siltä että pakettia saa oikeasti pujotella ja fiksailla paikalleen useamman minuutin. Asian voisi kuitenkin hoitaa hiukan nopeamminkin.

Kuvan systeemissä 50mm solki ja hihna

Jenkkilässä retkeilykulttuuri on ilmeisesti hieman erilainen, sillä Suomessa Savotan valtavat putkirinkat ovat varsinkin vanhempien Gummisaapastalebanien (tällä viitataan aikanaan netissä pyörineeseen Retki-lehden leikkimieliseen testiin, jossa sai selvittää onko retkeilijänä "Gummisaapastalebani" vai "Gorepelle") suosiossa. Iso pakkaus vaatii helppokäyttöisen kiinnitysjärjestelmän, jonka pystyy kiristämään kunnolla mielellään veneestä käsin. Kokeilin ensin vanhoista rinkoista lipastetuilla fastex-soljilla kikkailua mutta sitten löysin ongelmaan lopullisen ratkaisun. Oulussa sijaitseva Shelby myy pomminvarmaa pikalaukaisusolkea jonka saa kevyesti kiristettyä äärimmilleen yhdellä kädellä, ja avattua yhdellä sormella riippumatta siitä kuinka kireällä hihnajärjestelmä on. Tämän kaveriksi kun hommasi metrin sopivan levyistä nauhaa ja pätkän 3mm kiipeilynarua ja surautti ompelukoneella hihnoihin nauhakujat oli koko viritelmä käytännössä valmis. Vapaina lerpattavat nauhanpäät vähän häiritsevät, mutta juuri siksi solmin etuosan kuten kuvassa näkyy. Ilman pakettia meloessa vapaat päät voi tunkea etuosan alle. Siitä saa myös hyvin otteen vedettäessä venettä rannalle.

Systeemin käyttäminen ei vaadi voimaa kuin nimeksi

Kiristäminen onnistuu hyvin kahdessa osassa: soljen "naaraspää" joka on veneen nokan puolella vaatii kaksi kättä operoimiseen, joten sillä säädetään summittainen pituus. Melojan puolella oleva "urospää" on taas kiristettävissä todella vähällä voimalla, joten hienosäätö onnistuu myös veneestä käsin. Avaaminen tapahtuu yhdellä sormella, eikä virityksen kanssa tarvitse tapella sekuntiakaan ylimääräistä. Bonuksena tässä kulkee samalla mukana varasolki rinkan lantiovyölle. Metrisen hihnan alle menee suurikin pakkaus aivan surutta, eikä sen heilumisesta tarvitse huolestua. Vene joustaa sen verran, että hihna painaa pakkauksen tukevasti kiinni keulaan.

Rinkkaa en demomielessä jaksanut pakata, joten käytin itsetehtyä poppikonelaatikkoa. Pysyi kaljakellunnassa oikein näppärästi paikoillaan.

Melaa etsimässä

HUOM! Tekstiä on päivitetty 10.4. sen jälkeen kun kävin juttelemassa Welhonpesän edustajan kanssa.

Mela on itse veneen jälkeen ehkä tärkein osa mitä reppulauttailussa tarvitaan. Hintahaarukka ulottuu parinkympin muovileluista lähes puoli tuhatta euroa kustantaviin hiilikuituihmeisiin. Oikean melan valinta riippuu kuitenkin käyttötarkoituksesta.

Alpacka myy sivubisneksenä joitakin meloja joita se on itse testannut ja todennut niiden sopivan tuotteidensa kanssa käytettäviksi. Euroopan Packrafting Storella on valikoimissaan samat melamallit (joskin ilmeisellä hintalisällä varustettuna) plus joitakin omia mallejaan, jotka ovat pääosin saksalaisilta valmistajilta.

Itselläni on käytössä 210cm pitkä Aqua Boundin hiilikuituvartinen Manta Ray, jolla pystyy suoriutumaan käytännössä kaikesta paitsi kaikkein rankimmista koskista, joita en muutenkaan harrasta. Sitä ennen käytössä ollut 236-senttinen, alumiinivartinen Advanced Elementsin Performance  ajoi myös asiana, mutta oli huomattavasti painavampi. Lisäksi olen kokeillut jotain bränditöntä kaksiosaista alumiinilelua. Se killuu edelleenkin olohuoneen nurkassa lähinnä siksi etten ole kehdannut heittää sitä pois. Tärkeintä on muistaa, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, ja nälkä kasvaa syödessä.

Ero AE:n Performancen ja Manta Rayn välillä oli vain 400 grammaa. Painoero ei rinkassa pahemmin tunnu mutta melontaa aiemmin harrastaneet tietävät että vajaalla puolella kilolla on merkitystä kun  melaa joutuu kannattelemaan useamman tunnin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisi pakko sijoittaa puoli tonnia siihen kustomoituun katkovarsi-Werneriin jota geneerinen melakaupan setä on tietysti ensimmäisenä kouraan lykkäämässä. Tärkeintä on se, että melaa ostaessa muistaa seuraavat asiat:

• Pituus: Alpackan suosittelema optimimitta on 210cm ja tämän olen huomannut itsekin erittäin toimivaksi. Jokainen ylimääräinen sentti vartta painaa, joten ainakin jos vaihtoehtoja on, on täysin hyödytöntä ostaa pidempi mela. Mainittakoon silti, ettei pidemmästä melasta muuten haittaa ollut, mutta teknisempi koskessa pujottelu ei sillä onnistunut.
• Materiaali: Yleisesti ottaen meloja tehdään alumiinista, lasikuidusta ja hiilikuidusta. Hiilikuitu on yllättäen kevyintä mutta samalla kalleinta, alumiini taas halvinta. Lavat ovat lähes poikkeuksetta jonkinlaista muovisekoitetta, paitsi kaikkein kalleimmissa meloissa käytetään myös hiilikuitulapoja. Materiaalivalinta on lähinnä raha- ja mukavuuskysymys.
• Käyttötarkoitus: Jos et aio pannuttaa alas Kiutaköngästä ei kannata ostaa turbokestävää koskimelaa. Jos taas paino ratkaisee, kannattaa harkita joko tätä tai tätä (molemmissa on sama lapa, mutta varsiratkaisu on erilainen). Reppulauttailu on kuitenkin kokonaisvaltainen laji, jota varten kannattaa yleensä hankkia mela, jolla pystyy tekemään jollain tasolla lähes kaikkea.
• Säädettävyys: Siinä missä kanootit ja kajakit tehdään pääasiassa yhtä käyttötarkoitusta varten, reppulautan pitää pystyä suoriutumaan niistä kaikista. Mikäli melan lapakulmaa pystyy säätämään (kuten esimerkiksi Manta Rayssa TLC-lukon ansiosta voi) sitä pystyy helpommin sopeuttamaan erilaisiin tilanteisiin. Itselläni on 90% ajasta käytössä 45° kulma. Tämä johtuu siitä, että reppulauttaa melottaessa melaa huidotaan tiuhempaan tahtiin mutta vähemmällä voimalla. Liian voimakkaalla vedolla vene pyörähtää ympäri.

Welhonpesä mainostaa itseään Suomen parhaana melontakauppana, joten kävin huhtikuun alussa juttelemassa Welhonpesän Herra Isoherran kanssa. Kävi ilmi, että vaihtoehtoja on todella paljon, mutta 4-osaisia meloja ei pahemmin "normaalissa" kanoottihäröilyssä käytetä. Welhonpesä kuitenkin teettää tsekkiläisellä TNP:llä omia Welho-melojansa, joita tehdään pyydettäessä minkälaisiksi asiakas vain haluaa. TNP:n omista high-end malleista taas löytyi yksi, josta tehdas pystyy muokkaamaan jokaisen tarpeille sopivan.

Eli, jos haluat säästää rahaa, Welho Asymmetric Kayak irtoaa 4-osaisena hintaan 60€. Varsi on alumiinia ja lapojen kulma sekä varren pituus on vapaasti valittavissa. Painoa melalle tulee 1190-1440 grammaa varren paksuudesta (ks. alempana) riippuen. Lavat ovat polyeteeniä, jonka pehmeyden takia niistä pitää tehdä tavallista paksummat -> paino nousee.

Jos taas olet etsimässä ns. ykkösmelaa, TNP:n Rapa on erittäin hyvä malli, jonka pohjalta TNP:n tehdas voi rakentaa just sellaisen melan kuin itse haluat. Lapa on jotain astetta spesiaalimpaa muovia ja soveltuu muotonsa puolesta erinomaisesti sekä koskiin että matkantekoon. Hinnat määräytyvät seuraavasti:

• Perusmalli, 4-osaisella lasikuituvarrella: 109€. Myös alumiinivartisia saa, mutta IMHO se ei tässä hintaluokassa ole enää järkevä vaihtoehto. Perusmallissa on nappilukko, jonka saa haluamaansa kulmaan. Varteen voidaan myös asentaa toinen lukko jos tykkää meloa useammalla kulmalla. Lapakulmien välillä pitää silloin tosin olla vähintään 45° eroa, joten ko. vaihtoehdon käyttökelpoisuus reppulauttailussa on vähän kyseenalaista. Ehkä 15° ja 60° kulmat voisi olla käyttökelpoinen yhdistelmä. Jos olet joskus tällaista kokeillut, kerro ihmeessä kokemuksesi.
• Hiilikuituvarsi: +30€. Jos tykkää pistää likoon enemmän fyrkkaa niin kannattaa harkita hiilikuitua.
• Säätövarsi: +60€. TNP:n säätövarsi (YP coupling) on oikeasti fiksu keksintö. Se mahdollistaa lapakulman portaattoman säädön lisäksi varren pituuden säätämisen.

 
Lisäksi kannattaa huomioida varren paksuus, sillä se vaikuttaa melan painoon. 30mm varsi on standardi, mutta jos pienempi 28mm varsi ei häiritse, kannattaa harkita sitä sillä painoero on merkittävä. TNP on listannut kaikenlaisten melavaihtoehtojen painot omille sivuilleen. 30mm varrella varustettujen melojen taulukko löytyy täältä, 28mm melojen taas täältä. Painotaulukot ovat tosin vain kaksiosaisille meloille, joten lukuun kannattaa lisätä parikymmentä grammaa jotka tulevat neliosaisen rakenteen ylimääräisistä nappilukoista.

Lisäksi on vielä kerran hehkutettava omaa laitostaan. Aqua Boundin Manta Ray:ta Suomessa mikään kauppa ei tätä suoraan myy, mutta sain omani tilattua järkihintaan Welhonpesän kautta, joskin jollei halua maksaa erikseen toimituskuluista, täytyy tilaus tehdä ajoissa. Hiilikuituvartinen Manta Ray on optimaalinen valinta siksi, että se on paitsi hintaluokkansa kevyin, myös säädettävissä  täsmälleen haluttuun kulmaan. TLC-lukko tosin saattaa aueta kovassa rasituksessa, mutta AB on nykyisin korvannut sen uudella PosiLock-lukolla, joka saattaa olla luotettavampi.

Helvetinjärven kansallispuisto

Näin talvikaudella ei oikein muu auta kuin vanhojen muistelu. Ajattelin aloittaa kertomalla Helvetinjärven kansallispuiston tarjoamista packrafting-mahdollisuuksista. Helvetinjärvellä on tullut käytyä montakin kertaa, sillä puistosta lähtevä Haukkajoki oli aikanaan yksi innostuksen lähde harrastuksen aloittamiselle. Reitti on helppo ja taittuu helpoiten neljässä-viidessä päivässä, riippuen siitä paljonko aikoo katsella nähtävyyksiä.

Noin 200m Myllyperäntien pysäkistä lähtee Ansanmaantie

Valtatie 66:n (sic!) varteen pääsee näppärästi linja-autolla. Pikavuoro tosin pysähtyy vain Ruoveden keskustassa tai sitten huomattavasti pohjoisempana Visuvedellä. Vakiovuorolla pääsee hiukan lähemmäksi, esimerkiksi Myllyperäntien pysäkille. Reitin voi valita omien aikataulujen ja mieltymysten mukaisesti. Tämä reitti on joka tapauksessa parhaimmillaan julkisilla liikuttaessa, vaikka ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä on varauduttava kävelemään useampi kilometri päästäkseen metsän laitaan ja sieltä pois.

Jos haluaa meloa Koverojärven etelästä pohjoiseen, pääsee Ruoveden keskustasta ensin parin kilometrin asvalttitien talsimisen jälkeen Pirkan Taipaleen metsäpolkuosuudelle. Suorempikin reitti on mahdollinen, mutta silloin on tyydyttävä kävelemään tietä pitkin. Karttaan merkityn reitin varrelta löytyy myös Kotavuoren tupa. Se ei ole minkään asteinen nähtävyys, mutta välttää hätätapauksissa yöpymiseen. Ennen kansallispuiston rajaa yöpyminen omassa majoitteessa on mahdollista missä tahansa kunhan pysyy poissa ihmisten pihapiiristä. Kansallispuistossa on tyydyttävä telttailualueisiin.

Järven aivan eteläisimmässä päässä olevat korkeat jyrkänteet tekevät vesirajaan pääsystä haastavaa, mutta varovaisuudella ja pienellä etukäteistutkimuksella sinne on ennenkin päästy. Syvän rotkojärven kalliot ovat komeaa katseltavaa koko matkan varrella. Koveron pohjoispäässä pikkuinen oja yhdistää sen Luomajärveen. Oja ei ole kokonaan melottavissa, mutta lyhyen kantomatkan ajaksi ei edes kannata purkaa tavaroitaan kuivasäkistä. Luoman rannalta matkaa voi jatkaa suunnitelmiensa mukaan joko keittokatokselle tekemään ruokaa tai luoteeseen telttailualueelle yöpymään.

Reittiä voi periaatteessa jatkaa Luomalta Pitkä-Helvetinjärven kautta Iso-Helvetinjärvelle. Itse en ole tätä koskaan tehnyt, sillä Iso-Helvetinjärven valtavat jyrkänteet tekisivät rotkosta nousemisesta todella rankkaa. Realistisempia vaihtoehtoja on joko meloa Luoman länsiluoteiseen kärkeen ja jatkaa jalan kohti Helvetinkolua. Jos taas haluaa oikaista, eikä teitä pitkin käveleminen haittaa voi suunnata myös suoraan länteen Haukkajärven rannalle. Helvetinkolun kautta kierrettäessä matkan varrella on muutama yöpymispaikka, suoraan mentäessä yöpyä voi vasta Haukkajärven rannalla.

Haukkajärven eteläkärjestä alkaa Haukkajoki, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Pieni metsäjoki on parhaimmillaan kun vettä on tavallista enemmän, mutta ei vaadi korkeinta tulvahuippua ollakseen laskukelpoinen reppulautalla. Joen alkupäässä Haukkajoentien sillan jälkeen on koski, joka on olosuhteista  riippumatta laskukelvoton kivikon takia. Se on kuitenkin helposti kierrettävissä maitse. Haukkajoki mutkittelee metsän keskellä noin 8km kunnes vastaan tulee Karhukosken laavu. Ennen Karhukoskea on rantauduttava oikealle puolelle ja varmistettava laskulinja etukäteen. Laavu on oikein näppärä ja idyllinen yöpymispaikka reitin varrella.

Karhukoskelle päättyy varsinainen mielenkiintoinen osuus Helvetinjärvestä. Matkaa voi jatkaa edelleen etelään, jossa Haukkajoki yhtyy Kuusijärveen. Kuusijärvi ja sitä seuraavat järvet muodostavat yhteensä yli kymmenen kilometriä pitkän reitin kantatielle 337 asti. Yksi mahdollisuus on meloa kantatielle asti ja talsia Kurun keskustaan. Rantautua voi myös aikaisemmin, esimerkiksi Melansyöstävän sillalla ja aloittaa jalkautuminen sieltä. Mäkelänjärven eteläkärjestä alkavan Karjulanjoen alkumaastossa on myös hyvä laavu jota voi halutessaan käyttää. Laavun vieressä on Karhukoskea vaativuudeltaan (ja meteliltään) vastaava Karjulankoski, joka kannattaa sekin tarkastaa ennen laskemista. Karhukoskelta voi myös lähteä suunnistamaan suoraan länteen missä valtatie 65 vakiovuoropysäkkeineen tulee ennen pitkää vastaan. Vakiovuoro ajaa Kurun keskustan kautta ja sillä pääsee ainakin Tampereelle, mikä on ainakin etäisesti parempi kohtalo kuin jäädä metsään. Ehkä. Ainakin voisi olla.