Blogi siirretty

Reppulautta-blogi on siirretty osoitteeseen packrafting.fi, eikä tätä blogia enää päivitetä.

"Voiko tää oikeasti toimia" - Cargo Fly

Vetoketju veneen peräosassa & mukahauska nimi

Loppuvuodesta 2012 Alpacka Raft lanseerasi siihen asti uusimman keksintönsä, Cargo Fly:n. Cargo Fly on yksinkertaisesti ilmatiivis TiZipin steroidivetoketju, joka mahdollistaa tavaroiden tunkemisen veneen sisälle. Idea vaikutti alkuvaiheessa aivan käsittämättömältä: vetoketju paineistetun veneen runkotuubissa? Kaikenlaista tyhmää sitä tulee kuitenkin tehtyä, sillä itse olin parhaillaan uusimassa laivastoani ja päätin seuraavana keväänä tilata täysiverisen koskiveneen ko. virityksellä varustettuna. Päätökseen saattoi tietysti vaikuttaa se mitä Luc ja Todd puuhasivat Meksikossa 2013 tammikuussa.

Mukana tulevat kuivasäkit mallia vetoketju ja venttiili

Rahtiflyygelin mukana tulee kaksi nailonista kuivasäkkiä jotka on tarkoitus sujauttaa veneen sisälle. Säkit eroavat ns. normaaleista kuivasäkeistä niin, että niissä on rullasulun sijaan vetoketju ja venttiili. Vetoketju on samankaltainen kuin veneessä ja järjestelyn ideana on puhaltaa säkit täyteen ilmaa. Tämä pitää huolen siitä että säkit eivät heittelehdi putken sisällä asuessaan. Lisäksi omani mukana tuli muutama ylimääräinen silnylonista tehty säilytyspussi sekä jokunen tuubi vetoketjun omaa hoitoainetta. Säilytyspussit ovat varsin näppärä lisä, sillä putken sisälle menevät tuubit ovat sisäpuoleltaan varsin tahmeita joten yltiöliukkaaseen silnylon-pussukkaan survottuna tavara häviää jemmaan paljon helpommin.

Säkkeihin saa sullottua huomattavan paljon tavaraa, mutta systeemissä on omat rajoitteensa. Sekä itse veneen vetoketju että kuivasäkkien vetoketjut ovat suhteellisen lyhyitä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi telttaa saa välttämättä mahtumaan sisään kokonaisena vaan sisä- ja ulkoteltta täytyy sulloa erikseen paikoilleen. Samaten rahtisäiliöitä ei voi tunkea äärimmilleen täyteen sillä ne eivät muuten välttämättä mahdu enää vetoketjusta läpi. Veneen sisällä oleviin tavaroihin ei tietenkään pääse melontasession aikana käsiksi, mutta systeemin hyvä puoli on se, etteivät ne voi missään tilanteessa myöskään kastua. Järkevintä putkeen tungettavaa tavaraa ovat näinollen teltta, makuupussi, -alusta ja muut yöpymisen yhteydessä käytettvät tuotteet. Putkeen pakatessa pitää myös muistaa ettei asettele mitään kovaa tai terävää (esmes telttakepit) pussin reunalle, sillä kiveen törmättäessä tämä hankautuu ensimmäisenä rikki.

Esimerkiksi näin: vihreän kuivasäkin sisälle (35 litraa) on tungettu 50-litrainen rinkka, keitin ja pari vaatekappaletta.
Loput roinat ovat veneen sisässä ja kuivasäkin ollessa kiinnitettynä taakse näkökenttä on esteetön.

Tavaroiden ollessa tuubin sisällä veneen painopiste laskee merkittävästi ja kevyt kumivene alkaa käyttäytyä enemmän kiinteärunkoisen kajakin tavoin. On kuitenkin tärkeää pakata säkit tasaisesti, sillä pienikin painoero riittää kallistamaan venettä. Pakkauksen epätasapainoa voi jonkin verran korjata päivittäistavarasäkin asettelulla, mutta viisainta on pyrkiä pakkaamaan vene alunalkujaan mahdollisimman vakaaksi.

Kuten kaikki muutkin rakkaimmat lelut, myös Cargo Fly täytyy rasvata tasaisin väliajoin. Ison vetoketjun huollossa täytyy muistaa myös muita juttuja. Alpackalla on tästäkin operaatiosta oma videonsa, mutta tärkeimmät pointit voinee summata tässä:

• Älä huido hiekkaa tai muuta jöötiä vetoketjun hampaiden väliin. Yksikin hiekanjyvä väärässä paikassa riittää päästämään ilmaa läpi.
• Vetoketju pitää rasvata tasaisin väliajoin jotta se toimisi oikein. Ylimääräinen rasva täytyy myös muistaa pyyhkiä pois, sillä se on ehkä helpoin ja ilmeisin tapa onnistua keräämään pahamaineista hiekkaa vetoketjuun loisimaan.
• Jos vetoketjun tarkoituksena on olla ilmatiivis, sen käyttäminen vaatii myös voimaa. Vedintä tulee myös vispata ainoastaan suoraan vetoketjun suuntaisesti ja se on tehtävä tarpeeksi hitaasti.
• TiZipin SuperSeal kestää sivuittaisuuntaista vetoa 300 Newtonia per senttimetri. Se on vetoketjulta aivan käsittämättömän paljon, mutta toimii vain kun kyseinen vehje on suljettu. Älä yritä repiä vetoketjua erilleen sulkemisvaiheessa.

Eniten Cargo Fly:n käytössä nakertaa tavaroiden alituinen pallottelu veneeseen ja pois sieltä

Cargo Fly:n oikeaoppinen käyttö vakauttaa venettä ja tekee siitä paljon helpommin ohjattavan. Se myös pienentää veneen keulassa lojuvan tavaran määrää ja täten parantaa näkyvyyttä. Mikään autuaaksitekevä laitos ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä tavaroiden sullominen veneen sisälle vaatii paljon aikaa ja tarkkaa suunnittelua. Lisäksi ostoksena Cargo Fly on aivan ***tanan kallis (kirjoitushetkellä 275€ per järjestelmä) mutta hintaa selittää osaltaan TIZipin vetoketjujen hinta. Cargo Fly alkaa kuitenkin muodostua fiksuksi sijoitukseksi siinä vaiheessa jos tietää tekevänsä yli viikon mittaisia retkiä joiden aikana viettää monta päivää veden äärellä. Samaten koskenlaskusta kiinnostuneiden kannattaa harkita Cargo Fly:n hommaamista sillä vakaampi vene ja laajempi näkökenttä tekee vähänkään vaikeammassa koskessa puljaamisesta todella paljon helpompaa. Pohdi omia vaellustottumuksiasi ja tee päätös sen mukaan. 

Evon retkeilyalue

En tiedä voidaanko tästä syyttää alueen nimeä vai mistä on kyse, mutta olen käynyt Evolla noin puoli miljoonaa tonnia kertaa enkä ole kertaakaan tajunnut ottaa mukaan kameraa. Ennen seuraavaa käyntiä saatte siis tyytyä kuivaan ja kuvattomaan kuvaukseen.

Evo on siinä mielessä näppärä alue että siellä risteilee pikkuteitä jotakuinkin kaikkialla, joten autolla pääsee melkeinpä kaikkialle. Loputtomat ajoväylät kuitenkin tekevät mielenkiintoisten kävelyreittien löytämisestä astetta vaikeampaa. Evolla on kuitenkin useampi pienehkö järvi joita yhdistävät erikokoiset ojat. Osa ojista on leveitä ja hyväkulkuisia, osa on taas pahasti metsittynyt. Läpikulku on kuitenkin mahdollista, kunhan vain tietää mistä kulkea. Järvillä on korkeuseroa vain muutamia metrejä joten kulkusuunnalla ei ole pahemmin väliä. Majavat tosin tykkäävät pykätä kapeimpiin jokiin patoja, joiden ohittaminen saattaa vaatia rantautumista. Kannattaa suosiolla varautua kastelemaan jalkansa, eli varaa mukaan nopeasti kuivuvat "kakkoskengät".

Koska itse en yleensä jaksa autoilla näihin kohteisiin, suunnittelen reittini suosiolla julkisen liikenteen mukaan. Tämä onnistuu myös Evolla suhteellisen näppärästi, sillä Metsäoppilaitoksen pihaan pääsee suoraan bussilla. Matka on tosin aivan levottoman pitkä sillä kyseinen vakiovuoro kiertää jokaisen mahdollisen tuppukylän kautta ennen Evoa. Metsäoppilaitokselta voi hypätä suoraan veteen, sillä sitä ympäröivät Rautjärvet ovat yhteydessä muihin alueen järviin.

Kiertoreitti Kalantutkimuslaitoksen ohi

Järvireitti kulkee Pitkänniemenjärven, Rahtijärven ja Savijärven kautta päättyen lopulta Sorsajärvelle. Veneen voi halutessaan kantaa myös Hakojärvelle. Evon kulkureitit ovat niin leveitä, että venettä voi halutessaan kantaa mukana myös täytettynä. Pitkänniemenjärven ja Rahtijärven välissä sijaitsee Evon Kalantutkimuslaitos, joka on pakko ohittaa maitse. Kalalaitos myös puskee jokeen jonkin sortin lannoitteita, joten mikäli urean haistelu ei kuulu suosikkiharrastuksiin, kannattaa koko fasiliteetti kiertää kaukaa. Helpointa on rantautua Pitkänniemenjärven pohjoisimpaan päähän ja kävellä pohjoisessa olevan isomman tien vartta pitkin joen ylävirralle. Eteläpuoleltakin kiertäminen on mahdollista, mutta en ole varma haluaako Kalantutkimuslaitos retkeilijöitä pyörimään alueelleen. Ainahan voi käydä kysymässä pääseekö esmes silittämään rapuja. Myös Savijärven lounaispäässä on pato ja suurehko pudotus jonka ohi vene pitää kantaa.  

Järviosuuden päätyttyä kannattaa matkaa jatkaa pohjoiseen osittain siksi että tiellä 24 kulkevien pikavuorojen lähin pysäkki on teiden 24 ja 53 risteyksessä ABC:n pihassa. Toinen syy on Tarusjärvien itärannalla oleva Puolustusvoiman harjoitusalue. Tätäkin reittivalintaa voi toki aina pohtia sen mukaan aiheuttavatko kurkkusalaattipuvuissa juoksentelevat varushenkilöt itselle ihastus- vai oksennusrefleksin. Hakojärvestä pohjoiseen löytyvät Haara-Pukara ja Kortejärvet kuitenkin mahdollistaisivat veneilyn jatkamisen. Alueen pohjoisimmat tuli- ja yöpaikat löytyvät Tarusjärven pohjoispuolella sijaitsevien Pallittajärvien rannoilta.

Huonojen liikenneyhteyksien takia on kuitenkin oletettavaa että monet suuntaavat Evolle omalla autollaan. Rengasreittiä halajavan kannattaa autoilla Evokeskuksen pihaan ja lähteä kiertämään lenkkiä alueen kaakkoispäähän ja meloa yllämainittua järvireittiä toiseen suuntaan Sorsajärveltä takaisin Evokeskukselle. Samaten reitistä riippumatta kannattaa huomata Sorsajärvestä itään sijaitsevalla Hakovuorella oleva kalliokiipeilypaikka. Vaikkei kiipeily omiin harrastuksiin kuuluisikaan, avautuu Hakovuorelta todella tyylikäs näköala.

Ylipäätään Evo ei ole mitenkään haastava tai maisemallisesti erikoisen sykähdyttävä, mutta laajat harrastusmahdollisuudet ja suht' keskeinen sijainti tekevät siitä mielenkiintoisen kohteen. Avaran tiestön takia Evo on myös hyvin näppärä kohde bikeraftingille. Itse en ole lajin tätä haaraa edes kokeillut, mutta sekä rengas- että läpikulkureitin pystyy kulkemaan helposti maastopyörällä. Kapeimmat jokikohdat saattavat tosin olla haasteellisia sillä kasvillisuus saattaa tunkea tielle.

Vantaanjoki

Vantaanjoki korkeimman kevättulvan aikana

Ok, myönnetään nyt heti alkuun että Vantaanjoesta ei mitenkään loputtoman paljon positiivista sanottavaa löydy. Pääsyy tähän lienee se, että joki virtaa suurimman osan mitastaan pari metriä syvässä uomassa, eikä reunavallien yli näe oikein mitään mielenkiintoista. Lisäksi Vantaanjoen vesi on niin käsittämättömän likaista että sitä saa melkeinpä kaapia lautan pohjalta haarukalla äyskärin sijaan. Löyhkäkin on välillä niin karmea että Tshernobylin lauhdevedetkin jäänevät kakkoseksi.

Ruutinkoski 

Näistä sivuseikoista huolimatta Vantaanjoessa kehtaa silti tehdä yhtä sun toista. Suomen eteläkärjessä on astetta lämpimämpää, minkä johdosta joki saattaa hyvinkin tulvia useamman kerran vuodessa. Tulvien ansiosta veden laatu paranee jonkin verran ja veden noustessa varsinkin Paloheinän takana sijaitseva Pitkäkoski muuttuu varsin hauskaksi pätkäksi, joka sopii oikein hyvin aloittelijoillekin. Noin puolen kilometrin mittaisen Pitkäkosken jälkeen joessa on muutama muukin koski, joista varsinkin viimeisimpänä tuleva Ruutinkoski tarjoaa vauhtia ja isomman könkään tuntua olematta kuitenkaan loputtoman vaarallinen. 

Vantaanjoen vesitilannetta pääsee myös näppärästi seuraamaan Vantaankosken mittapisteestä joka sijaitsee pari kilometriä ylävirtaan Kehä III tuntumassa. Itse Vantaankoski taas sopii tulviessaan asiansa osaavalle suuremmaksi koskihaasteeksi, mutta sen laskua ei missään tapauksessa tule yrittää vajavaisilla tiedoilla tai yksin.

Kaljakellujia vuonna 2007 (kuva: Wikipedia)

Keväisen tulvaharjoittelujoen lisäksi Vantaanjoen tärkeä ominaisuus on Kaljakellunta. Tämä osallistujien rakastama ja ympäristöhallinnon vihaama kesäinen tapahtuma on jo vuosia kerännyt satunnaisen määrän ihmisiä kellumaan ja juomaan erinnäisiä alkoholeja. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää ja tämä onkin nakertanut viranomaisia jo pitkään sillä kukaan ei vastaa paikalla järjestyksestä tai siisteydestä. Järjestyshäiriöihin en itse ole törmännyt, mutta kellunnan jälkeensä jättämä jätevana on joka kerta yhtä karmaiseva. Joten, jos sinä blogini lukija aiot joskus osallistua kaljakelluntaan (reppulautalla tai ilman), lupaa muistaa seuraavat kaksi asiaa:

1. Älä tappele.
2. Kerää sekä kelluntavälineesi, tölkkisi että itsesi talteen joesta.

Loppukaneettina on vielä palattava alkuun, eli veden laatuun. Vantaanjoessa nimittäin kelluu harvinaislaatuisen sitkeää mutaa, jonka puhdistaminen veneestä on aivan käsittämättömän vaikeaa. Jööti ei tahdo lähteä veneen pohjasta kolmannellakaan jynssäyskerralla vaikka käyttäisi juuriharjaa. Joten jos joskus Vantaanjokeen päädyt, muista että veneesi voi lähteä Vantaanjoesta, mutta Vantaanjoki ei lähde veneestäsi. Paitsi sitten lopulta kulumalla.

Nuuksiosta

Kattilajärven pohjoisranta

Pääkaupunkiseudulla budjaaminen voi joskus olla lievästi hanurista (ainakin asuntojen hinnan osalta), mutta jotain hyvää täältä maailman laidalla elämisessä sentään on: Nuuksion kansallispuisto. Nuuksioon pääsee nimittäin neljällä eri bussilla ja parkkipaikkoja on miltei joka kulmassa. Hyvistä liikenneyhteyksistä huolimatta Nuuksiossa on rajalliset mahdollisuudet kumiveneilyyn, sillä alueella on vain muutama sopivan kokoinen järvi, eivätkä lähiseudun joet ihmeemmin puhuttele.

Nuuksion packraft-melontaan soveltuviksi osiksi pitää raa'asti todeta Saarijärven, Sarkkisen ja Suolikkaan sekä Kattilajärven, Vääräjärven, Urjan ja Kolmperän muodostamat alueet. Myös Velskolan Pitkäjärvi ja Nuuksion Pitkäjärvi ovat melottavissa, mutta varsinkin jälkimmäisen rannat ovat varsin tehokkaasti tungettu täyteen asutusta tai muita rakennelmia. Rantautuminen piharauhaa rikkomatta on siis vähintäänkin vaikeaa. Lisäksi pitää muistaa, että suurilla järvenselillä tuuliolosuhteet alkavat olla heiveröiselle kumiveneelle epämieluisat, sillä Murphyn laki pitää yleensä huolen siitä että vastatuuli on väjäämätön.



Järvet mahdollistavat monenlaisen suhaamisen niiden välillä, mutta omaksi suosikiksi on vakioitunut porhaltaa bussilla 86 Pirttimäkeen ja lähteä seuraamaan Reitti 2000 polkua kohti Velskolan Pitkäjärvelle. Järven keskivaiheilla länsirannalla sijaitsee Jänisniemen laavu, joka oli alunperin tarkoitettu varauskäyttöön, ja on siksi päätynyt vasta uusimpaan Nuuksion ulkoilukarttaan. Pitkäjärven rantaan pääsee useammastakin kohtaa, joten melontaetapin pituuden voi helposti päättää itse.

Vääräjärvi illan hämärtäessä

Jänisniemestä matka jatkuu kohti Kattilajärveä, jonne selkein reitti löytyy seuraamalla voimalinjoja. Mistään helppokulkuisesta reitistä ei kuitenkaan ole kyse sillä sähkötolpat on tökitty maastoon pahemmin jyrkänteistä ja soista välittämättä. Kulku-ura on kuitenkin selvä ja huomattavasti tapahtumarikkaampi kuin reitin alkuvaiheilla olleet tiet.





Kattilajärven eteläkärjestä löytyy keittokatos ja uimaranta laitureineen. Laiturilta veneeseen siirtyminen on myös huomattavasti helpompaa kuin mutaisessa matalikossa tai kaislojen seassa kahlaaminen. Järven pohjoispäässä vain lyhyt maakaistale erottaa sen Vääräjärvestä, joten ylitys on helppo ja nopea. Vääräjärven kaakkoissegmentin koilispäässä on pieni kallioinen niemi nuotiopaikkoineen. Tämä matala kalliorantainen niemi toimii yöpymispaikkana paremmin kuin hyvin ja tilaa löytyy tarvittaessa vaikka puolijoukkueteltalle.

Huonosti nukutun yön jälkeen matka jatkuu länteen kohti Urjaa. Maakaistale Vääräjärven ja Urjan välissä on hiukan pidempi, mutta järvien välissä kulkee selvästi havaittava polku. Urjalle päästyään reissun voi päättää nopeasti melomalla Urjan ja Kolmperän eteläpäähän ja kävelemällä siitä Nuuksiontien varteen josta löytyy 85:n pysäkki. Itse kuitenkin suosin pidempää vaihtoehtoa ja rantaudun Urjan pohjoispäähän, josta pääsee itä-länsi -suunnassa kulkevalle polulle. Noin kilometri tätä polkua länteen lähtee pienempi sivupolku pohjoisluoteeseen kohti Pöksynhaaraa. Polku on niin pieni että sen löytäminen voi olla todella haastavaa, mutta ainahan perille voi tarpoa kompassin avulla.

Reitti on niin helppo että eksyminen on lähestulkoon mahdotonta

Pöksynhaaran voi halutessaan ylittää meloen mutta se ei välttämättä ole järkevää, sillä lammen pohjoispäästä seuraavalle jorpakolle (Suolikas) on useampi sata metriä matkaa ja polku on paikoin ärsyttävän kapea. Suolikkaalta pääsee todella näppärästi Sarkkiselle, jonne on matkaa vain puolisen kilometriä. Sarkkisen itäpäädystä alkaa viimeinen maastoylitys Saarijärvelle. Tämä ylitys on selvästi pidempi kuin mikään aiemmista sillä se kannattaa suosiolla tehdä polkua pitkin, järvien välissä olevan kallion yli urheileminen kun on aika älyvapaata puuhaa.

Saarijärveltä pääsee Vihdintien varteen melkein mistä vain mutta mikäli aikoo poistua paikalta julkisilla kulkuvehkeillä, on fiksuinta melailla itsensä järven itäpäähän josta lähtevä pikkutie johtaa lähelle Vihdintien ja Lakistontien risteystä. Risteyksen bussipysäkillä pysähtyy bussi 345 jolla pääsee suoraan Rautatieasemalle.