Evon retkeilyalue

En tiedä voidaanko tästä syyttää alueen nimeä vai mistä on kyse, mutta olen käynyt Evolla noin puoli miljoonaa tonnia kertaa enkä ole kertaakaan tajunnut ottaa mukaan kameraa. Ennen seuraavaa käyntiä saatte siis tyytyä kuivaan ja kuvattomaan kuvaukseen.

Evo on siinä mielessä näppärä alue että siellä risteilee pikkuteitä jotakuinkin kaikkialla, joten autolla pääsee melkeinpä kaikkialle. Loputtomat ajoväylät kuitenkin tekevät mielenkiintoisten kävelyreittien löytämisestä astetta vaikeampaa. Evolla on kuitenkin useampi pienehkö järvi joita yhdistävät erikokoiset ojat. Osa ojista on leveitä ja hyväkulkuisia, osa on taas pahasti metsittynyt. Läpikulku on kuitenkin mahdollista, kunhan vain tietää mistä kulkea. Järvillä on korkeuseroa vain muutamia metrejä joten kulkusuunnalla ei ole pahemmin väliä. Majavat tosin tykkäävät pykätä kapeimpiin jokiin patoja, joiden ohittaminen saattaa vaatia rantautumista. Kannattaa suosiolla varautua kastelemaan jalkansa, eli varaa mukaan nopeasti kuivuvat "kakkoskengät".

Koska itse en yleensä jaksa autoilla näihin kohteisiin, suunnittelen reittini suosiolla julkisen liikenteen mukaan. Tämä onnistuu myös Evolla suhteellisen näppärästi, sillä Metsäoppilaitoksen pihaan pääsee suoraan bussilla. Matka on tosin aivan levottoman pitkä sillä kyseinen vakiovuoro kiertää jokaisen mahdollisen tuppukylän kautta ennen Evoa. Metsäoppilaitokselta voi hypätä suoraan veteen, sillä sitä ympäröivät Rautjärvet ovat yhteydessä muihin alueen järviin.

Kiertoreitti Kalantutkimuslaitoksen ohi

Järvireitti kulkee Pitkänniemenjärven, Rahtijärven ja Savijärven kautta päättyen lopulta Sorsajärvelle. Veneen voi halutessaan kantaa myös Hakojärvelle. Evon kulkureitit ovat niin leveitä, että venettä voi halutessaan kantaa mukana myös täytettynä. Pitkänniemenjärven ja Rahtijärven välissä sijaitsee Evon Kalantutkimuslaitos, joka on pakko ohittaa maitse. Kalalaitos myös puskee jokeen jonkin sortin lannoitteita, joten mikäli urean haistelu ei kuulu suosikkiharrastuksiin, kannattaa koko fasiliteetti kiertää kaukaa. Helpointa on rantautua Pitkänniemenjärven pohjoisimpaan päähän ja kävellä pohjoisessa olevan isomman tien vartta pitkin joen ylävirralle. Eteläpuoleltakin kiertäminen on mahdollista, mutta en ole varma haluaako Kalantutkimuslaitos retkeilijöitä pyörimään alueelleen. Ainahan voi käydä kysymässä pääseekö esmes silittämään rapuja. Myös Savijärven lounaispäässä on pato ja suurehko pudotus jonka ohi vene pitää kantaa.  

Järviosuuden päätyttyä kannattaa matkaa jatkaa pohjoiseen osittain siksi että tiellä 24 kulkevien pikavuorojen lähin pysäkki on teiden 24 ja 53 risteyksessä ABC:n pihassa. Toinen syy on Tarusjärvien itärannalla oleva Puolustusvoiman harjoitusalue. Tätäkin reittivalintaa voi toki aina pohtia sen mukaan aiheuttavatko kurkkusalaattipuvuissa juoksentelevat varushenkilöt itselle ihastus- vai oksennusrefleksin. Hakojärvestä pohjoiseen löytyvät Haara-Pukara ja Kortejärvet kuitenkin mahdollistaisivat veneilyn jatkamisen. Alueen pohjoisimmat tuli- ja yöpaikat löytyvät Tarusjärven pohjoispuolella sijaitsevien Pallittajärvien rannoilta.

Huonojen liikenneyhteyksien takia on kuitenkin oletettavaa että monet suuntaavat Evolle omalla autollaan. Rengasreittiä halajavan kannattaa autoilla Evokeskuksen pihaan ja lähteä kiertämään lenkkiä alueen kaakkoispäähän ja meloa yllämainittua järvireittiä toiseen suuntaan Sorsajärveltä takaisin Evokeskukselle. Samaten reitistä riippumatta kannattaa huomata Sorsajärvestä itään sijaitsevalla Hakovuorella oleva kalliokiipeilypaikka. Vaikkei kiipeily omiin harrastuksiin kuuluisikaan, avautuu Hakovuorelta todella tyylikäs näköala.

Ylipäätään Evo ei ole mitenkään haastava tai maisemallisesti erikoisen sykähdyttävä, mutta laajat harrastusmahdollisuudet ja suht' keskeinen sijainti tekevät siitä mielenkiintoisen kohteen. Avaran tiestön takia Evo on myös hyvin näppärä kohde bikeraftingille. Itse en ole lajin tätä haaraa edes kokeillut, mutta sekä rengas- että läpikulkureitin pystyy kulkemaan helposti maastopyörällä. Kapeimmat jokikohdat saattavat tosin olla haasteellisia sillä kasvillisuus saattaa tunkea tielle.

Nuuksiosta

Kattilajärven pohjoisranta

Pääkaupunkiseudulla budjaaminen voi joskus olla lievästi hanurista (ainakin asuntojen hinnan osalta), mutta jotain hyvää täältä maailman laidalla elämisessä sentään on: Nuuksion kansallispuisto. Nuuksioon pääsee nimittäin neljällä eri bussilla ja parkkipaikkoja on miltei joka kulmassa. Hyvistä liikenneyhteyksistä huolimatta Nuuksiossa on rajalliset mahdollisuudet kumiveneilyyn, sillä alueella on vain muutama sopivan kokoinen järvi, eivätkä lähiseudun joet ihmeemmin puhuttele.

Nuuksion packraft-melontaan soveltuviksi osiksi pitää raa'asti todeta Saarijärven, Sarkkisen ja Suolikkaan sekä Kattilajärven, Vääräjärven, Urjan ja Kolmperän muodostamat alueet. Myös Velskolan Pitkäjärvi ja Nuuksion Pitkäjärvi ovat melottavissa, mutta varsinkin jälkimmäisen rannat ovat varsin tehokkaasti tungettu täyteen asutusta tai muita rakennelmia. Rantautuminen piharauhaa rikkomatta on siis vähintäänkin vaikeaa. Lisäksi pitää muistaa, että suurilla järvenselillä tuuliolosuhteet alkavat olla heiveröiselle kumiveneelle epämieluisat, sillä Murphyn laki pitää yleensä huolen siitä että vastatuuli on väjäämätön.



Järvet mahdollistavat monenlaisen suhaamisen niiden välillä, mutta omaksi suosikiksi on vakioitunut porhaltaa bussilla 86 Pirttimäkeen ja lähteä seuraamaan Reitti 2000 polkua kohti Velskolan Pitkäjärvelle. Järven keskivaiheilla länsirannalla sijaitsee Jänisniemen laavu, joka oli alunperin tarkoitettu varauskäyttöön, ja on siksi päätynyt vasta uusimpaan Nuuksion ulkoilukarttaan. Pitkäjärven rantaan pääsee useammastakin kohtaa, joten melontaetapin pituuden voi helposti päättää itse.

Vääräjärvi illan hämärtäessä

Jänisniemestä matka jatkuu kohti Kattilajärveä, jonne selkein reitti löytyy seuraamalla voimalinjoja. Mistään helppokulkuisesta reitistä ei kuitenkaan ole kyse sillä sähkötolpat on tökitty maastoon pahemmin jyrkänteistä ja soista välittämättä. Kulku-ura on kuitenkin selvä ja huomattavasti tapahtumarikkaampi kuin reitin alkuvaiheilla olleet tiet.





Kattilajärven eteläkärjestä löytyy keittokatos ja uimaranta laitureineen. Laiturilta veneeseen siirtyminen on myös huomattavasti helpompaa kuin mutaisessa matalikossa tai kaislojen seassa kahlaaminen. Järven pohjoispäässä vain lyhyt maakaistale erottaa sen Vääräjärvestä, joten ylitys on helppo ja nopea. Vääräjärven kaakkoissegmentin koilispäässä on pieni kallioinen niemi nuotiopaikkoineen. Tämä matala kalliorantainen niemi toimii yöpymispaikkana paremmin kuin hyvin ja tilaa löytyy tarvittaessa vaikka puolijoukkueteltalle.

Huonosti nukutun yön jälkeen matka jatkuu länteen kohti Urjaa. Maakaistale Vääräjärven ja Urjan välissä on hiukan pidempi, mutta järvien välissä kulkee selvästi havaittava polku. Urjalle päästyään reissun voi päättää nopeasti melomalla Urjan ja Kolmperän eteläpäähän ja kävelemällä siitä Nuuksiontien varteen josta löytyy 85:n pysäkki. Itse kuitenkin suosin pidempää vaihtoehtoa ja rantaudun Urjan pohjoispäähän, josta pääsee itä-länsi -suunnassa kulkevalle polulle. Noin kilometri tätä polkua länteen lähtee pienempi sivupolku pohjoisluoteeseen kohti Pöksynhaaraa. Polku on niin pieni että sen löytäminen voi olla todella haastavaa, mutta ainahan perille voi tarpoa kompassin avulla.

Reitti on niin helppo että eksyminen on lähestulkoon mahdotonta

Pöksynhaaran voi halutessaan ylittää meloen mutta se ei välttämättä ole järkevää, sillä lammen pohjoispäästä seuraavalle jorpakolle (Suolikas) on useampi sata metriä matkaa ja polku on paikoin ärsyttävän kapea. Suolikkaalta pääsee todella näppärästi Sarkkiselle, jonne on matkaa vain puolisen kilometriä. Sarkkisen itäpäädystä alkaa viimeinen maastoylitys Saarijärvelle. Tämä ylitys on selvästi pidempi kuin mikään aiemmista sillä se kannattaa suosiolla tehdä polkua pitkin, järvien välissä olevan kallion yli urheileminen kun on aika älyvapaata puuhaa.

Saarijärveltä pääsee Vihdintien varteen melkein mistä vain mutta mikäli aikoo poistua paikalta julkisilla kulkuvehkeillä, on fiksuinta melailla itsensä järven itäpäähän josta lähtevä pikkutie johtaa lähelle Vihdintien ja Lakistontien risteystä. Risteyksen bussipysäkillä pysähtyy bussi 345 jolla pääsee suoraan Rautatieasemalle.

Oulanka / Karhunkierros

Jälleen olisi uutta reittimateriaalia tarjolla. Kävin nimittäin kesäkuun alussa toistamiseen Oulangan kansallispuistossa, jonka jotkut saattavat paremmin tuntea Karhunkierroksen maastona.

Karhunkierrosta myötäilevät Savinajoki ja Oulankajoki ovat molemmat melottavissa, eivätkä ne normaaliveden aikaan vaadi sen kummempaa melontakokemusta. Savinajoki on lähes 10km yhtenäistä ja helppoa koskea sisältävä joki, joka on normaalivedenkin aikaan reppulautalla helposti laskettavissa. Karhunkierroksen lähestyessä Juumaa on kuitenkin matkattava ylävirtaan Kitkajokea, joka on todella komea II-luokan koskia sisältävä laskukokemus. Oli siis tarpeen suunnitella reitti, joka sisältäisi mahdollisuuden laskea sekä Kitkajoki että Savinajoki.

Starttiyön majapaikka, taustalla Jyrävän laskusuvanto

Saavuimme minibussilla Juumaan Basecamp Oulangan pihaan. Koska olimme varanneet Basecampilta saunan reissun lopuksi, saimme jättää bussin Basecampin parkkipaikalle. Ystävällinen ele heiltä, sillä se teki matkan suunnittelusta selvästi helpompaa. Ensimmäinen yö kului Siilastuvalla vajaan parin kilometrin päässä Basecampista. Pahaksi onneksi tupa ikävä kyllä sijaitsee paikallisen Kehä III:n eli Pienen Karhunkierroksen varrella, mutta kesäkuun alku ei onneksi ole pahinta turistisesonkia, joten nukkua sentään sai.

Ensimmäisen täysimittaisen päivän tavoite oli laskea Kitkajoki Venäjän rajalle asti ja sen jälkeen taivaltaa Oulankajokea ylävirtaan Siikauopajan laavulle nukkumaan. Tässä onnistuttiin, mutta lähtö myöhästyi niin pahasti, että jouduimme jäämään aikaisemmalle yöpaikalle kuin mitä oli alun perin suunniteltu.

Ensimmäisen päivän starttiaallot

Kitkajoki on ympäri vuoden jännittävä ja riittävästi vettä sisältävä joki, joka vaatii hiukan osaamista, mutta ei ole mitenkään ylettömän vaarallinen. Reppulautalla sen pystyy laskemaan oikein hyvin, kunhan vain muistaa pitää keulan menosuuntaan ja riittävät turvavälit muihin. Kosket laantuvat loppua kohden ja rajaa lähestyttäessä pitää jo aivan suosiolla meloa päästäkseen eteenpäin. Kitkajoen yhtyessä Oulankajokeen Venäjän rajan tuntumassa on todella tyylikkäällä paikalla oleva laavu joen oikealla rannalla, jota todella suosittelisin yöpaikaksi tulevilla retkillä.

Toisen päivän jalkapatikka venyi lopulta absurdin pitkäksi. Tavoitteena oli päästä Keroharjun reitin puolivälissä olevalle Keroharjun autiotuvalle ja tämä saatiin toteutettua. Loputtomalta tuntuvan kävelyn seurauksena puolet 12-henkisestä porukasta käveli loppumatkan Buranan voimin, kassit vereslihalla ja hullun kiilto silmissä. Jälkikäteen tuli kuitenkin todettua että matka kannatti, sillä Keroharjun tupa oli todella komea ja siihen kuuluvan saunan löylyt unohtumattomat. Lisäksi jos matkustaa hiukan pienemmällä porukalla, voi myös harkita suosiolla tilaavansa taksin viemään retkikunnan rajan tuntumasta Keroharjun reitin alkuun, sillä kyseisellä pätkällä ei oikeastaan ole mitään näkemisen arvoista.

Mikael fiksaa kamojaan

Kolmantena päivänä lähdimme Keroharjulta tavoitteenamme päätyä Karhunkierroksen varrella olevalle Perttumakosken laavulle. Tarkoituksena oli meloa pikkuruisia Eli- ja Niitselysjokia pitkin. Tämä jäi kuitenkin osittain haaveeksi, sillä Elijoki oli melottavissa vain lyhyen matkaa. Lautinkilammen laavun jälkeen joki alkaa pudota virtaamaansa nähden todella jyrkästi, eikä syväykseltään vain parin sentin vetisessä kivikossa pysty melomaan edes kumiankalla. Kevättulvien aikaan tilanne saattaisi olla toinen, mutta reissu pitäisi tässä tapauksessa ajoittaa todella tarkasti.

Emme myöskään päässeet Perttumakoskelle asti, sillä kaksi sankaria onnistui eksymään matkalla ja heidät löydettiin vasta seuraavana päivänä. Yö kului Niitselysjärven rannalla Keroharjun reitin loppupäässä.

Kadonneet kaverit löytyivät Niitselysjoen varrelta. Niitselysjokikaan ei vastannut kartan, ilmakuvien ja muiden sivujokien perusteella tehtyjä oletuksia, sillä suurin osa virtapaikoista oli melontakelvottomia. Yhtenäistä melottavaa vettä oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin Elijoella, jossa loppuosa matkasta oli lähinnä virrassa kahlaamista reppulauttaa perässä hinaten. Niitselysjoki ei kuitenkaan olisi tarvinnut kuin parisenkymmentä senttiä lisää vettä jotta se olisi ollut helposti melottavissa, eli kevättulvien loppuvaihe tai syyssateetkin voisivat riittää tekemään matkanteosta nautittavaa.

Läjä kulkuvälineitä tauolla

Viksjärvelle saavuttuamme ei veden määrästä onneksi tarvinnut enää huolehtia, vaikka Savinajoki näyttikin kovin aneemiselta edelliseen kertaan verrattuna. (Olin ollut paikalla myös viime vuonna, jolloin vettä oli ollut neljä kertaa enemmän.) Joki oli joka tapauksessa helposti melottavissa ja toi mieleen sen klassisen rock garden -koskityypin jota kansainvälinen packrafting-yhteisö yhtenään hehkuttaa. Kiviä sai tosiaan väistellä, mutta törmäykset eivät olleet vaarallisia, sillä joki ei normaalivirtaaman aikaan ole tuhottoman voimakas. Muutamassa kohdalla vettä oli hiukan liian vähän, mutta tunnelmaa se ei pilannut, sillä Savinajoki virtaa jylhän rotkokanjonin pohjalla.

Kuroaksemme aikataulun umpeen laskimme joen loppuun asti ja suuntasimme Savilammen autiotuvalle yöksi. Tuvan ohi virtaava Oulankajoen yläjuoksu on korkeamman veden aikaan mielenkiintoinen laskettava, kunhan muistaa varoa kansallispuiston rajan tuntumassa olevaa III-luokan Pikkuköngästä. Joen kapuaminen ylävirtaan on myös todella haastavaa, sillä Oulangan kanjoni kohoaa korkeimmilleen juurikin vähän matkaa autiotuvalta ylävirtaan. Sitä kannattaa silti kokeilla, sillä tavarat voi helposti jättää tuvalle ja kantaa pelkkää lauttaa mukanaan.

Kiutakönkään kalliot

Matka Savilammelta eteenpäin jatkui meloen. Mitään mainittavia laskukelpoisia koskia ei matkan varrella enää ollut eikä ole. Seuraava yö kului Kiutakönkäällä, jota ennen pitää muistaa rantautua ajoissa. Kesäkuun alusta lähtien joen poikki on asennettu turvaköysi hyvissä ajoin ennen köngästä. Mikä on reissussa ennen tätä, toimii joen ylittävä betonisilta hyvänä maamerkkinä. Matkan varrella täytyi myös ohittaa Taivalköngäs, joka on Kiutakönkään tavoin todella vaarallinen laskettava. Taivalkönkään saa helpoiten ohitettua rantautumalla putouksen keskellä olevalle saarelle, Kiutakönkään taas rantautumalla oikealle.

Kiutakönkäältä starttasi viimeinen melontapäivä ja myös viimeinen mahdollisuus kokeilla koskimelontaa. Kiutakönkään alin porras on nimittäin II+ -luokan vesiputous jolla on korkeutta noin metrin verran. Putouksen keskivaiheilla on yksi luiskamainen laskuväylä, jota voi halutessaan kokeilla. Älä kuitenkaan unohda turvavälineitä (=pelastusliivit ja kypärä) sillä kaatumisen vaara on olemassa. Kokeilimme putousta vaelluksemme aikana ja itseni lisäksi sen laski kolme aloittelijaa joista yksi kaatui.

Mikael ei-toivotulla uintireissulla

Rantauduimme Ansakämpän autiotuvalle ja jatkoimme jalan Jussinkämpälle nukkumaan. Viimeisen vaellusyön jälkeen viimeinen päivä kului takaisin Siilastuvalle kävelyyn. Lopettelupäivänä palasimme Basecampille saunomaan ja syömään ensimmäistä kertaa viikkoon oikeaa aamiaista. Syöpöttelyn jälkeen vuorossa oli pitkä ja hermoja rassaava ajomatka Helsinkiin, mutta siitäkin lopulta selvittiin.

Voin suositella matkaamaamme reittiä jokaiselle, joka haluaa kokea helpohkoja ja hauskoja koskia matkallaan. Keroharjun autiotupa saunoineen oli erinomaisen hieno paikka käydä, mutta suosittelen tilaamaan kyydin tieosuuksia varten sillä loputtoman hiekkatien taivaltaminen ei yleensä ole se syy poistua kaupungista. Jos mielii pääasiassa laskea koskia, voi reissun hyvin päättää Oulangan luontokeskukselle Kiutakönkään lähettyville.

Helvetinjärven kansallispuisto

Näin talvikaudella ei oikein muu auta kuin vanhojen muistelu. Ajattelin aloittaa kertomalla Helvetinjärven kansallispuiston tarjoamista packrafting-mahdollisuuksista. Helvetinjärvellä on tullut käytyä montakin kertaa, sillä puistosta lähtevä Haukkajoki oli aikanaan yksi innostuksen lähde harrastuksen aloittamiselle. Reitti on helppo ja taittuu helpoiten neljässä-viidessä päivässä, riippuen siitä paljonko aikoo katsella nähtävyyksiä.

Noin 200m Myllyperäntien pysäkistä lähtee Ansanmaantie

Valtatie 66:n (sic!) varteen pääsee näppärästi linja-autolla. Pikavuoro tosin pysähtyy vain Ruoveden keskustassa tai sitten huomattavasti pohjoisempana Visuvedellä. Vakiovuorolla pääsee hiukan lähemmäksi, esimerkiksi Myllyperäntien pysäkille. Reitin voi valita omien aikataulujen ja mieltymysten mukaisesti. Tämä reitti on joka tapauksessa parhaimmillaan julkisilla liikuttaessa, vaikka ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä on varauduttava kävelemään useampi kilometri päästäkseen metsän laitaan ja sieltä pois.

Jos haluaa meloa Koverojärven etelästä pohjoiseen, pääsee Ruoveden keskustasta ensin parin kilometrin asvalttitien talsimisen jälkeen Pirkan Taipaleen metsäpolkuosuudelle. Suorempikin reitti on mahdollinen, mutta silloin on tyydyttävä kävelemään tietä pitkin. Karttaan merkityn reitin varrelta löytyy myös Kotavuoren tupa. Se ei ole minkään asteinen nähtävyys, mutta välttää hätätapauksissa yöpymiseen. Ennen kansallispuiston rajaa yöpyminen omassa majoitteessa on mahdollista missä tahansa kunhan pysyy poissa ihmisten pihapiiristä. Kansallispuistossa on tyydyttävä telttailualueisiin.

Järven aivan eteläisimmässä päässä olevat korkeat jyrkänteet tekevät vesirajaan pääsystä haastavaa, mutta varovaisuudella ja pienellä etukäteistutkimuksella sinne on ennenkin päästy. Syvän rotkojärven kalliot ovat komeaa katseltavaa koko matkan varrella. Koveron pohjoispäässä pikkuinen oja yhdistää sen Luomajärveen. Oja ei ole kokonaan melottavissa, mutta lyhyen kantomatkan ajaksi ei edes kannata purkaa tavaroitaan kuivasäkistä. Luoman rannalta matkaa voi jatkaa suunnitelmiensa mukaan joko keittokatokselle tekemään ruokaa tai luoteeseen telttailualueelle yöpymään.

Reittiä voi periaatteessa jatkaa Luomalta Pitkä-Helvetinjärven kautta Iso-Helvetinjärvelle. Itse en ole tätä koskaan tehnyt, sillä Iso-Helvetinjärven valtavat jyrkänteet tekisivät rotkosta nousemisesta todella rankkaa. Realistisempia vaihtoehtoja on joko meloa Luoman länsiluoteiseen kärkeen ja jatkaa jalan kohti Helvetinkolua. Jos taas haluaa oikaista, eikä teitä pitkin käveleminen haittaa voi suunnata myös suoraan länteen Haukkajärven rannalle. Helvetinkolun kautta kierrettäessä matkan varrella on muutama yöpymispaikka, suoraan mentäessä yöpyä voi vasta Haukkajärven rannalla.

Haukkajärven eteläkärjestä alkaa Haukkajoki, joka kannattaa ehdottomasti kokea. Pieni metsäjoki on parhaimmillaan kun vettä on tavallista enemmän, mutta ei vaadi korkeinta tulvahuippua ollakseen laskukelpoinen reppulautalla. Joen alkupäässä Haukkajoentien sillan jälkeen on koski, joka on olosuhteista  riippumatta laskukelvoton kivikon takia. Se on kuitenkin helposti kierrettävissä maitse. Haukkajoki mutkittelee metsän keskellä noin 8km kunnes vastaan tulee Karhukosken laavu. Ennen Karhukoskea on rantauduttava oikealle puolelle ja varmistettava laskulinja etukäteen. Laavu on oikein näppärä ja idyllinen yöpymispaikka reitin varrella.

Karhukoskelle päättyy varsinainen mielenkiintoinen osuus Helvetinjärvestä. Matkaa voi jatkaa edelleen etelään, jossa Haukkajoki yhtyy Kuusijärveen. Kuusijärvi ja sitä seuraavat järvet muodostavat yhteensä yli kymmenen kilometriä pitkän reitin kantatielle 337 asti. Yksi mahdollisuus on meloa kantatielle asti ja talsia Kurun keskustaan. Rantautua voi myös aikaisemmin, esimerkiksi Melansyöstävän sillalla ja aloittaa jalkautuminen sieltä. Mäkelänjärven eteläkärjestä alkavan Karjulanjoen alkumaastossa on myös hyvä laavu jota voi halutessaan käyttää. Laavun vieressä on Karhukoskea vaativuudeltaan (ja meteliltään) vastaava Karjulankoski, joka kannattaa sekin tarkastaa ennen laskemista. Karhukoskelta voi myös lähteä suunnistamaan suoraan länteen missä valtatie 65 vakiovuoropysäkkeineen tulee ennen pitkää vastaan. Vakiovuoro ajaa Kurun keskustan kautta ja sillä pääsee ainakin Tampereelle, mikä on ainakin etäisesti parempi kohtalo kuin jäädä metsään. Ehkä. Ainakin voisi olla.