maanantai 27. toukokuuta 2013

Puuttuva rengas - Anfibio Packsuit

English translation can be found here.


Jäinen joki on tulvamelojalle tuttu ympäristö
Rankemman luokan reppulauttailu on puuhaa, jossa on jonkinlainen todennäköisyys kastua, ja varsinkin kevättulvissa surffatessa se ei ole enää millään muotoa kivaa. Tulvamelonta ei ole kaikkien mielessä, mutta täällä pohjoisessa kun melontakausi on huomattavasti lyhyempi kuin muualla Euroopassa, tulee se monesti aloitettua mahdollisimman aikaisin. Käytännössä tämä  tarkoittaa tarvetta kuivapuvulle, jonka reppulauttailusta puhuttaessa pitäisi olla myös tarpeeksi kevyt mukana kannettavaksi, mutta silti riittävän kestävä oikeisiin olosuhteisiin.




Kuva / Picture: Packrafting Store ©
Monet melontamarkkinoille suunnatut kuivapuvut ovat todella painavia, ja kun sitä pukua olis tarvis monesti myös kanniskella mukana. Alpacka veti jossain vaiheessa herneen nenään ja kehitti oman Stowaway -kuivapukunsa. Suunta oli oikea, mutta puvut ovat edelleen käsittämättömän kalliita. Eurooppalainen ystävämme Packrafting Store huomasi saman ongelman ja sai yhdessä DryFashionin kanssa kehitettyä oman Packsuit -kuivapukunsa. Packsuitista kehitettiin sittemmin myös entistäkin halvempi Packsuit basic. Suunta on oikea, joten päätin lunastaa itselleni normaaliversion testaamista varten.

Ensivaikutelma

Kun käärin Packsuitin ensimmäistä kertaa auki niin 800-grammainen kääryle vakuutti yksinkertaisella rakenteellaan. Saumat oli jätetty minimiin ja yksi ainoa TiZip-vetoketju oli sijoitettu korkealle rinnan tasolle. Kangas on 3-kerroslaminoitua, varustettu hengittävällä kalvolla ja niin paksua että ensimmäisenä tuli mieleen Varustelekasta hommaamani jenkkiarmeijan sadehousujen materiaali. Tätä pukua ei normaalikäytössä pitäisi saada rikottua.

Sen sijaan kun hyppäsin ensimmäistä kertaa pukuun sisälle, sain huomata että rakkaudella kasvatettu saksalainen pintahiivaolutmahani ei ollut mahtua sinne. Tämä nyt on sinällään vähän outoa koska käytän yleensä XS-S -kokoluokan vaatteita. Toinen ikävä ylläri oli huomata, että kun puvun veti päälle, olivat munat mennä ruttuun. Nämä molemmat epäkohdat tosin ymmärtää, sillä kuivapuku on ilmatiivis laitos, eikä ylimääräistä ilmaa saisi jäädä ihan liikaa sisälle. Puvun yläosassa on taas huomattavasti enemmän tilaa, mikä on tarpeen sillä melanheilutteluahan tämä päällä on tarkoitus harrastaa. Vetoketju tosin on niin pitkä, että se menee ikävästi ruttuun pelastusliivien alla.

Oma pukuni on värimaailmaa lukuunottamatta standardimallinen, lateksimanseteilla varustettuna. Valmistaja kehoittaa venyttämään mansetteja ennen käyttöönottoa ja tätä ei todellakaan sovi unohtaa. Gimlimäiseen ruumiinrakenteeni takia niskani on sen verta leveä, että taju meinasi lähteä alta aikayksikön. Makuutin kaulamansetissa yön yli isonpuoleista kattilaa ja tilanne vähän parani. Mansetista voisi myös leikellä ylimääräiset veks, mutta päätin olla koskematta siihen jottei vedenpitävyys vain kärsisi.

Vesivaikutelma


Edessä jääpato, jota ei voinut enää väistää
Vihaan uimista, koska vesi on märkää, mutta nyt kun oli sijoittanut neljä hunttia uimapukuun niin pitihän sitä kokeilla. Lämpömittaria ei tullut mukaan, mutta ympäristökeskuksen mukaan Vantaanjoen veden lämpötila oli Ympäristökeskuksen mukaan hupihetkellä "-0,04°C". Kuivapuvun alle oli asennettuna merinovillakerrasto, villasukat ja niiden päälle PR-Storen kauppaamat lateksisukat ja Meindlin lenkkarit. Käpälien suojana oli neopreenihanskat ja koko setin päällä tietysti pelastusliivit. Veden seassa kellui jäälohkareita eikä tämänkaltaisissa olosuhteissa kukaan yleensä huvikseen melo.



Tällä kertaa ei suoranaisesti ollut edes tarkoitus kokeilla puvun toimivuutta, mutta myöhästyneen kevään takia Vantaanjoen alajuoksulla oli vielä huhtikuun alkupuolella todella kova virtaama. Tällä testiluonteisella päiväreissulla sain huomata erään Paloheinän lähettyvillä olevan pienen koskenpätkän alajuoksulla olevan jääpadon tukkivan reittini. Ainoa reitti pois jäiden seasta vei suoraan niiden läpi/yli joten muita vaihtoehtoja ei suoranaisesti ollut. Puku kesti virtaavan veden ja jäiden läpi uimisen ja ryömimisen eikä tippaakaan tullut läpi. Jalkojen kohdalla kyllä tuli huomattua neopreenin tarpeellisuus, sillä siinä missä kädet pysyivät jopa mukavan lämpiminä, jalat meinasivat jäätyä.


Myöhemmin keväällä vesien lämmittyä järkevälle tasolle tuli kokeiltua enemmän kuivapuvussa pyörimistä. Pieni sukeltelu vahvisti jo aiemmin saadun tiedon siitä, että lateksimansetit eivät päästä vettä läpi vaikka kuinka veden alla pyörisi. Puvun ilmaus täytyy kuitenkin muistaa sillä sen sisälle jäänyt ilma liikkuu siellä käyttäjän asennosta riippuen ja saattaa pahimmillaan heittää käyttäjänsä pää alaspäin veden alle. Pelastusliivien käyttö on ehdottoman tärkeää kuivapuvun kanssa, sillä se auttaa pitämään käyttäjänsä oikeassa asennossa.



Vaellusmoodi

Yläosan saa näppärästi auki
Pidemmillä vaelluksilla Packsuitista ei ole sadevaatteiden korvaajaksi, sillä kumimansetit tekevät kävelemisestä pidemmän päälle epämukavaa. Sen sijaan lyhyemmillä, muutaman päivän retkillä joissa pääpaino on veneilyssä, kävelymatkat riittävän lyhyitä sekä tavaramäärä riittävän pieni, Packsuit-pukua voi käyttää suoraan rinkan kanssa. Yläosan saa käärittyä lantiolle samaan tapaan kuin minkä tahansa haalarin ja mikäli käyttää riittävän pientä rinkkaa, se ei tule lantiovyön tielle. 30-litraisilla päivärepuilla tämä onnistuu aivan surutta ja omien kokemusten mukaan ainakin 50-litrainen Ospreyn Atmos oli vielä riittävän pieni. Rinkkaa voi kantaa myös niin, että puvusta on avattu vain vetoketju ja pää vedetty pois mansetista. Tällöin puku on auki suoraan edestä rinnan kohdalta ja hiki pääsee haihtumaan kohtalaisen hyvin. Pukua ei vältsiin tarvitse riisua ollenkaan, mutta tällä tekniikalla ei kannata kävellä kovin pitkälle. Ilmatiivis puku kun ei tuuletu mistään kohtaa niin hyvin äkkiä huomaat kylpeväsi hiessä.

Jos tilaat puvun kiinteillä lateksisukilla, voit suoraan unohtaa puku päällä kävelyn, sillä kumisukka hiertää jalan rikki hyvin äkkiä. Toki voit kipitellä rannalla veneeseen ja pois sieltä, mutta siihen se aika pitkälti jääkin. 

Käytöstä

Jotta puku säilyy varmasti ehjänä, kannattaa sen alla käyttää vain sellaisia vaatteita, joissa ei ole kovia kuluttavia pintoja. Varsinkin jos ostat Basic-puvun (jossa on vain 2-kerroskangas) tai melot vaativissa olosuhteissa. Oma suhtautumiseni tähän toki hiukan paranoidia, mutta mikä tahansa nappi tai vetoketjun vedin voi pidemmän päälle hangata pukuun reiän.

Pukua rullaillessa kannattaa muistaa se, että TiZipin steroidivetskarit eivät tykkää vääntelystä. Kannattaa siis aloittaa rullaaminen jaloista ja kääriä yläosa niin, että vetoketju taipuu mahdollisimman vähän. Pidempiaikaiseen säilytykseen soveltuu parhaiten henkari, ja muista sulkea vetoketju. Mansetit eivät myöskään tykkää UV-säteilystä joten kannattaa jemmata koko laitos kaappiin piiloon.


Yhteenveto

Kun huomioi hinnan, on Packsuit varsin onnistunut tuotos. Leikkauksessa on paljonkin parantamisen varaa, mutta jos hinta halutaan pitää alhaalla ja ratkaisut yksinkertaisina, ei liian radikaaleja muutoksia pidä tehdä. Olisin ehkä saattanut olla tyytyväisempi yhtä kokoa isompaan pukuun (olen 170cm ja ostin S-koon puvun) mutta kuivapuvun pääpointti on kuitenkin se, että siinä voi mukavasti meloa ja tarpeen tullen tehokkaasti uida. Jos nämä puvut osoittautuvat myös riittävän kestäviksi, näkisin että niistä voi hyvinkin muodostua standardi eurooppalaisessa reppulauttailuskenessä.





torstai 9. toukokuuta 2013

Expedition to Lapland!

Sori vaan kaikki suomalaiset. Tätä olisi paljon mukavampi mainostaa suomeksi, mutta kuvaava mainos suomen kielellä ei luultavasti olisi tarpeellinen. Toivon että kaikki kiinnostuneet jaksavat lukea englanninkielisen tekstin läpi =)

Reppulautta.fi is trying to organize it's first packrafting group trip to Finnish Lapland. This about week-long trip is about to take place around October so make sure you plan your holidays early!

Most of the details will be explained in the Facebook event. If you don't have a Facebook account (you lucky bastard =) ) you can't see the event but I will tell the important things here so don't worry.

Shortly: one week, about 100 km rafting and hiking, great scenery, friendship, new ideas. Right now we would start around 18th of October and come back after 7-15 days.

So if the idea of gentle mountains, narrow rivers, endless forests and undescribable peace sounds like an ideal way to spend your holiday, what are you waiting for? =)

There is no official way to participate, but contact me so I will fill you in or follow the Facebook event. In any case I would be happy to see you joining this expedition.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Alpacka Scout - polvet suuhun ja matka jatkuu

Kevään uutuuksien arvosteluja odotellessa päätin julkaista käännöksen viime vuonna tekemästäni Alpackan Scoutin arvostelusta. Vaikka englanti onkin maan kolmas (epä)virallinen kieli, arvelin että jotkut haluaisivat lukea kyseisen artikkelin myös suomeksi. Alkuperäinen arvostelu löytyypi Euroopan setien blogista.

Ota huomioon, että Alpacka ei vielä arvostelun tekemisen aikana ollut lanseerannut CuriYak-venettään. Konstruktiona se on kuitenkin käytännössä samanlainen, joten voisin kuvitella että useimmat pointtaamani kohdat pätevät myös sen kohdalla. CuriYakin hyödyllisyyttä tosin alentaa selvästi korkeampi hinta. Jos paino ratkaisee niin voi sen veneen pohjalla myös rönöttää jalat tuubien päällä napa kohden taivasta.

Perstuntuma


Scout on oikeasti aika pieni laitos. Kuvassa erikseen
asennettu, Yukon Yakista lainattu standardi-istuin
Scout on mukavan pieni kun sen ensi kertaa käärii auki paketistaan. Kokoero ei rullattuna ole valtava, mutta painon puolesta sen huomaa varsinkin normipaattiin verrattuna. Tosin osa painoerosta tulee istuimen puutteesta mikä on Scoutissa valtava puute.

Scoutin istuimen korvikkeena toimii huomattavan paljon viininjemmausrakolta näyttävä aluminisoitu muovilerppa, jota katsellessa raavaampikin mies itkee verta. Omani meni rikki about ekalla käyttökerralla mutta pienen hetken ko. vehjettä ehdin kokeilla. Tuli huomattua että vaikka kyseinen punkkusäiliö on epävakaa, eikä sitä missään nimessä voi pitää täynnä, se heijastaa mukavasti lämpöä. Hyöty tosin on kyseenalainen sillä veneeseen verrattuna tämä lelu menee ensimmäisenä rikki vaikka sitä käsittelisi silkkihanskat kädessä.

Scoutissa voi käyttää istuimen korvikkeena joko istuinalustaa tai standardia Alpackan istuinta. Standardipallin selkänoja tosin on aivan hyödytön, sillä se lähinnä vie turhaan vähäistä sisätilaa. Perusistuinta ei myöskään kannata täyttää lähellekään täyteen sillä muuten veneen painopiste nousee aivan liian korkealle. Istuimen kiinnityksestä ei kummassakaan tapauksessa kannata stressata, sillä ensinnäkään niissä ympäristöissä, missä Scouttia uskaltaa käyttää ei pallin pieni liikuminen ihmeemmin haittaa. Alpackan standardi-istuin taas pysyy aika hyvin paikallaan ilman sen kummempia kiinnittelyitä. Ilman istuinta ei botskin käyttöä kannata harkita, sillä siinä puuhassa on hyvin äkkiä perse jäässä.

Kelluttavuus ja kamojen kuljettelu


Scout ui suht' suorassa vaikka keulaan on ladottu tavaraa
Lyhyellä matikalla laskettuna Scoutissa on ilmaa ~70% standardimallin veneeseen verrattuna. Tarkempaa mittailua voi jokainen halutessaan harrastaa, mutta omien arvioiden mukaan Scoutin sisään häviää noin 600 litraa ilmaa. Koska vähintään puolet lautasta pitää olla vedenpinnan yläpuolella, olisi laskennallinen kelluttavuus about 300 kiloa. Käytännössä tämä ei pidä paikkaansa, mutta normaalin ihmisen ruumiinpaino ei missään tapauksessa tule olemaan ongelma. Tärkeintä on tasapaino pakatun tavaran ja melojan painon välillä.




Jostain syystä rinkan päällä istumista ei edes kokeiltu
Itsehän tilasin suoraan veneen kaveriksi 4 kpl Alpackan tarjoamia sidontalenkkejä ja liimailin ne Svenin ja Marcin tarjoilemien ohjeiden mukaisesti veneen etuosaan normiveneiden tapaan.  Normaali Alpackan lautta vetää nokkaansa aivan surutta 30kg tavaraa. Otettaessa huomioon Scoutin pienempi tuubi tulee maksimipainoksi 21kg. Tässä tosin on myös otettava huomioon se että Scoutin nokka on tasainen ja rinkka painaa sitä entisestäänkin alemmaksi. Viritelmää testattiin ~20kg rinkalla ja se toimi suhteellisen hyvin. Kooltaan iso pakkaus tosin tuntuu vievän enemmän tilaa keulasta vaikka näin ei tosiasiassa ole. Kunhan koipensa vaan saa survottua paketin alle niin kaikki on hyvin.

Muita kamanronttausmetodeja ei pahemmin tullut kokeiltua. Kuivasäkin hinaaminen perässä tosin onnistui I-luokan koskessa aika helposti, mutta sen vaikeammassa ympäristössä sitä ei pidä kokeilla. Ainakaan minä en ota vastuuta jos takerrut hinausköyteesi ja hukut. Tasaisella vedellä se taas haittaa suunnassa pysymistä.

Käsiteltävyys


Kunhan paatti on oikein tasapainotettu, se ui suoraan
Scout on muotonsa puolesta isoveljeään herkempi pyörimään ympyrää, mutta kun nokkaan ahtaa painoa niin tilanne helpottuu huomattavasti. Aallokkoa tosin sietää varoa, sillä pienennetty tuubi päästää puolimetrisenkin aallon todella helposti sisälle.

Stabiliteetin puolesta jo aiemmin mainittu sidontalenkkien liimailu on todella halpa ja helppo tapa tehdä purkistaan huomattavasti vakaampi ja mukavampi meloa. Rinkan tuomasta vakaudesta huolimatta koskeen ei Scoutilla ole asiaa. Tasainen keula ja paketin tuoma lisäpaino painaa muutenkin pienen veneen helposti veden alle ja tekee siitä nopeasti kylpyammeen.


Ylitykset kahdella hengellä

Pyhä Isä soikoon, tämähän toimii. Scout on sisäleveydeltään normaalia lauttaa suurempi jonka takia kaksi ihmistä pystyy helposti sujahtamaan pohjalle sylikkäin kasvot samaan suuntaan. Tämä Honeymooniksi nimetty halimisasento ei välttämättä kaikkia miellytä, mutta mikäli sillä välttää kastumisen tai kilometrikaupalla järvenrantaa, sitä kannattaa kokeilla. Veneen hallinta ei tosin ole yhtä helppoa kun kyydissä on kahden ihmisen edestä lihaa, mutta ei tällä tekniikalla ylityksiä kummempaa toimintaa kannata harrastaa. Tavarat voi helposti hinata perässä kuivasäkkeihin pakattuna, joskin pitää muistaa että suurin osa kuivasäkeistä ei ole upotustiiviitä. Älä jätä kamojasi veteen hillumaan tai päädyt huomaamaan että ne ovat saaneet oman uima-altaan.

Kosket


Jos tällainen oli aatoksissa, älä edes harkitse Scouttia
Jos arvostat henkeäsi, älä edes yritä. Alpackan mukaan kakkosluokan kosket ovat Scoutilla selätettävissä mutta omien kokemusteni mukaan ykkösen virroissakin on jo taisteltavaa. Mikäli virtaavaa vettä on harvakseltaan ja paino ratkaisee, voi Scouttiin luottaa, mutta jos kuohuva vesi yhtään kiinnostaa, kannattaa samantien ostaa sitä varten tehty vene.
Helpoissa koskissa voi veneen hallinnan helpottamiseksi hinailla kuivasäkkiin sullottuja kamojaan perässä mutta tällöin pitää muistaa että säkin hinausnaru voi olla vaarallinen. Minä en ota vastuuta jos kuristat tai hukutat itsesi tätä kokeillessa.


Yhteenveto


Tärkeä operaatio meneillään
Scout on perhanan näppärä vehje kunhan vain muistaa sen rajoitukset. Myös hinta on huomattavasti siedettävämpi kuin perusmallin veneessä. Keulan kiinnitysläpyköiden liimaamisen jälkeen Scout toimii tasaisella vedellä erittäin hyvin vaelluskäytössä, mutta virtaavan veden kanssa sillä ei kannata leikkiä. Istuimeen pitää myös kiinnittää huomiota, mutta vaahtomuovisella istuinalustalla pääsee jo pitkälle.

Reppulautta.fi aikoo hankkia vuokrakalustoonsa vähintään yhden Scoutin kiinnityslenkeillä varustettuna.





Perusfiiliksen Scoutista (ja reppulauttailusta yleensäkin) voi tiivistää tähän kuvaan =)

torstai 11. huhtikuuta 2013

The missing link - Anfibio Packsuit


Ice blocks in the river
Higher end packrafting can be rough and you'll likely get wet if you (like me) fancy rafting during spring floods. Many drysuits which are targeted for paddling market are quite heavy and cost a fortune. Alpacka understood this at some point and started producing their own Stowaway drysuit in collaboration with Kokatat. The idea was right, but the price was still too high.




Photo copyright: Packrafting Store ©

Our European friend Packrafting Store made a huge favor to us all when they developed their own Anfibio Packsuit. The regular model is sold for 399€ and the basic model with less effective fabrics is sold for 299€. I purchased the regular one for testing as I felt this is something we all have waited for a long time.



First impressions

The Packsuit weighs only about 800 grams, which is attained by leaving off everything that is not necessary. Even the amount of seams is minimized and the single TiZip zipper stands high on chest level. The fabric is 3-layer breathable and waterproof and so thick that it resembled the same material which is used on US army soldiers' rainwear. I have the pants myself, and after years of hard use they still look somewhat new.

When I first jumped in the suit I realised that my subtle german top-yeast beer belly almost didn't fit in but luckily I was wrong. This was quite strange as most of my clothes are XS-S -sized. Next thing I noticed that my balls almost got crushed. I can understand this design as a drysuit must be airtight and excess air inside it is not a good thing. The upper part is really roomy and it will not interfere with paddling. The zipper is quite long and therefore bends a bit and feels strange under a PFD.

My suit is the standard model with latex neck enclosure. Latex seals must be worn in before actual use. As my body figure (and neck) resembles Gimli's (even though I have no epic beard) I almost passed out when I first tried the suit on. I stuffed a large kettle inside the seal for a few days -> problem solved. The enclosure could also be cut in shape but I didn't want to risk it.

Out in the water

The ice dam couldn't be avoided
I hate swimming because water is wet and I'm a coward, but now when I had invested 0,4k€ to a swimming suit I had to try it. I didn't measure the water temperature myself but regarding the forecast it was around -0,04°C. I had merinowool underalls and socks for insulation. Over regular socks I used a pair of latex socks to keep the water out and regular fast-drying shoes over them. Hands were protected by neoprene gloves and I was of course wearing a PFD.



Merino, latex & sneakers
This time I didn't really plan to test the suit in water but due to high flow I ran straight to an ice dam and got stuck there. The only way away from there was to swim and crawl over flowing water and huge ice blocks. The suit held all the water outside and took no damage while crossing the ice. I also noted the need of neoprene, as my hands were fully operational (even comfortable) but my feet were somewhat freezing.

A more or less forced flip
Later in the spring I hired a damsel (well, actually she volunteered and was in fact quite excited :P ) to test the suit further. After a little bit of diving I'm able to confirm that the latex seals won't let any water in even if whirling around like a washing machine. The important thing is to let all the air out of the suit as the overleft air will move inside it depending on the user's position. In worst case scenario you may even end upside down and therefore it's imperative to always wear a PFD.

If you happen to flip over in calm water or float down into an eddy, you can easily let the excess air out by opening the neck enclosure with your finger a little bit.


Hiking mode


Packsuit opens nicely for ventilation
On longer expeditions Packsuit is not a suitable substitute for rainwear because the latex seals make long walks uncomfortable. But on shorter trips where walking distances are not too long and the plan is to concentrate in boating Packsuit can be used directly with small backpack. (Note: this blog focuses on finnish/nordic style of hiking: 50-liter backpack is still considered small ;)) The upper part can be wrapped down to the waist or worn without the head section. Both styles work well in good weather, but if it's rainy and you'll have to walk while wearing a closed suit, you'll most likely be drowning in sweat. An airtight suit cannot be ventilated by any means, and no waterproof fabric breathes well enough to pass intense sweat through.

Keep in mind that if you order the suit with attached latex socks you can forget about walking in it. Latex socks are not suitable for walking distances longer than ~500m, after that the combination of sweat and friction will tear your skin open at some point. Don't risk it!

Conclusion

Considering the price Anfibio Packsuit is a very good product. The cut could be improved, but excessive product development may lead to increase in prices. I'd rather see prices remaining on a reasonable level than any fancy gimmicks. Packrafting Store will serve European packrafting market much better if they continue providing reasonably priced accessories rather than trying to make extra money with them. But I'm quite sure the earlier is what will most likely happen. =)

I might have been happier with a Medium-sized suit, but this will do it's job. Anfibio Packsuit sports the most important features of a drysuit: it will keep you dry and you can easily paddle and even swim in it. If these suits turn out to be durable enough, I'm quite sure they will become standard equipment in European packrafting scene. Well done Packrafting Store.



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Uutta matskua tuloillaan

Räjähtävän startin jälkeen Reppulautta-blogi on joutunut kokemaan hiukan hiljaiseloa. Nyt kuitenkin on odotettavissa yhtä sun toista uutta sillä posti toi tänään tällaisen:


Vesien avautumista ja testiä ovat odottamassa nyt Alpackan koskioloihin suunniteltu aukkopeite, tavaranjemmausjärjestelmä Cargo Fly ja Packrafting Storen oma Packsuit-kuivapuku.


Lisäksi Reppulautta-blogi löytyy nykyisin myös suoraan osoitteesta http://www.reppulautta.fi. Toivotaan, että tämän myötä entistä enemmän kiinnostunutta suomalaista (ja miksei muitakin) yleisöä eksyy paikalle lukemaan tästä maailman parhaasta harrastuksesta. =)