Jälleen olisi uutta reittimateriaalia tarjolla. Kävin nimittäin kesäkuun alussa toistamiseen Oulangan kansallispuistossa, jonka jotkut saattavat paremmin tuntea Karhunkierroksen maastona.
Karhunkierrosta myötäilevät Savinajoki ja Oulankajoki ovat molemmat melottavissa, eivätkä ne normaaliveden aikaan vaadi sen kummempaa melontakokemusta. Savinajoki on lähes 10km yhtenäistä ja helppoa koskea sisältävä joki, joka on normaalivedenkin aikaan reppulautalla helposti laskettavissa. Karhunkierroksen lähestyessä Juumaa on kuitenkin matkattava ylävirtaan Kitkajokea, joka on todella komea II-luokan koskia sisältävä laskukokemus. Oli siis tarpeen suunnitella reitti, joka sisältäisi mahdollisuuden laskea sekä Kitkajoki että Savinajoki.
 |
| Starttiyön majapaikka, taustalla Jyrävän laskusuvanto |
Saavuimme minibussilla Juumaan Basecamp Oulangan pihaan. Koska olimme varanneet Basecampilta saunan reissun lopuksi, saimme jättää bussin Basecampin parkkipaikalle. Ystävällinen ele heiltä, sillä se teki matkan suunnittelusta selvästi helpompaa. Ensimmäinen yö kului Siilastuvalla vajaan parin kilometrin päässä Basecampista. Pahaksi onneksi tupa ikävä kyllä sijaitsee paikallisen Kehä III:n eli Pienen Karhunkierroksen varrella, mutta kesäkuun alku ei onneksi ole pahinta turistisesonkia, joten nukkua sentään sai.
Ensimmäisen täysimittaisen päivän tavoite oli laskea Kitkajoki Venäjän rajalle asti ja sen jälkeen taivaltaa Oulankajokea ylävirtaan Siikauopajan laavulle nukkumaan. Tässä onnistuttiin, mutta lähtö myöhästyi niin pahasti, että jouduimme jäämään aikaisemmalle yöpaikalle kuin mitä oli alun perin suunniteltu.
 |
| Ensimmäisen päivän starttiaallot |
Kitkajoki on ympäri vuoden jännittävä ja riittävästi vettä sisältävä joki, joka vaatii hiukan osaamista, mutta ei ole mitenkään ylettömän vaarallinen. Reppulautalla sen pystyy laskemaan oikein hyvin, kunhan vain muistaa pitää keulan menosuuntaan ja riittävät turvavälit muihin. Kosket laantuvat loppua kohden ja rajaa lähestyttäessä pitää jo aivan suosiolla meloa päästäkseen eteenpäin. Kitkajoen yhtyessä Oulankajokeen Venäjän rajan tuntumassa on todella tyylikkäällä paikalla oleva laavu joen oikealla rannalla, jota todella suosittelisin yöpaikaksi tulevilla retkillä.
Toisen päivän jalkapatikka venyi lopulta absurdin pitkäksi. Tavoitteena oli päästä Keroharjun reitin puolivälissä olevalle Keroharjun autiotuvalle ja tämä saatiin toteutettua. Loputtomalta tuntuvan kävelyn seurauksena puolet 12-henkisestä porukasta käveli loppumatkan Buranan voimin, kassit vereslihalla ja hullun kiilto silmissä. Jälkikäteen tuli kuitenkin todettua että matka kannatti, sillä Keroharjun tupa oli todella komea ja siihen kuuluvan saunan löylyt unohtumattomat. Lisäksi jos matkustaa hiukan pienemmällä porukalla, voi myös harkita suosiolla tilaavansa taksin viemään retkikunnan rajan tuntumasta Keroharjun reitin alkuun, sillä kyseisellä pätkällä ei oikeastaan ole mitään näkemisen arvoista.
 |
| Mikael fiksaa kamojaan |
Kolmantena päivänä lähdimme Keroharjulta tavoitteenamme päätyä Karhunkierroksen varrella olevalle Perttumakosken laavulle. Tarkoituksena oli meloa pikkuruisia Eli- ja Niitselysjokia pitkin. Tämä jäi kuitenkin osittain haaveeksi, sillä Elijoki oli melottavissa vain lyhyen matkaa. Lautinkilammen laavun jälkeen joki alkaa pudota virtaamaansa nähden todella jyrkästi, eikä syväykseltään vain parin sentin vetisessä kivikossa pysty melomaan edes kumiankalla. Kevättulvien aikaan tilanne saattaisi olla toinen, mutta reissu pitäisi tässä tapauksessa ajoittaa todella tarkasti.
Emme myöskään päässeet Perttumakoskelle asti, sillä kaksi sankaria onnistui eksymään matkalla ja heidät löydettiin vasta seuraavana päivänä. Yö kului Niitselysjärven rannalla Keroharjun reitin loppupäässä.
Kadonneet kaverit löytyivät Niitselysjoen varrelta. Niitselysjokikaan ei vastannut kartan, ilmakuvien ja muiden sivujokien perusteella tehtyjä oletuksia, sillä suurin osa virtapaikoista oli melontakelvottomia. Yhtenäistä melottavaa vettä oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin Elijoella, jossa loppuosa matkasta oli lähinnä virrassa kahlaamista reppulauttaa perässä hinaten. Niitselysjoki ei kuitenkaan olisi tarvinnut kuin parisenkymmentä senttiä lisää vettä jotta se olisi ollut helposti melottavissa, eli kevättulvien loppuvaihe tai syyssateetkin voisivat riittää tekemään matkanteosta nautittavaa.
 |
| Läjä kulkuvälineitä tauolla |
Viksjärvelle saavuttuamme ei veden määrästä onneksi tarvinnut enää huolehtia, vaikka Savinajoki näyttikin kovin aneemiselta edelliseen kertaan verrattuna. (Olin ollut paikalla myös viime vuonna, jolloin vettä oli ollut neljä kertaa enemmän.) Joki oli joka tapauksessa helposti melottavissa ja toi mieleen sen klassisen rock garden -koskityypin jota kansainvälinen packrafting-yhteisö yhtenään hehkuttaa. Kiviä sai tosiaan väistellä, mutta törmäykset eivät olleet vaarallisia, sillä joki ei normaalivirtaaman aikaan ole tuhottoman voimakas. Muutamassa kohdalla vettä oli hiukan liian vähän, mutta tunnelmaa se ei pilannut, sillä Savinajoki virtaa jylhän rotkokanjonin pohjalla.
Kuroaksemme aikataulun umpeen laskimme joen loppuun asti ja suuntasimme Savilammen autiotuvalle yöksi. Tuvan ohi virtaava Oulankajoen yläjuoksu on korkeamman veden aikaan mielenkiintoinen laskettava, kunhan muistaa varoa kansallispuiston rajan tuntumassa olevaa III-luokan Pikkuköngästä. Joen kapuaminen ylävirtaan on myös todella haastavaa, sillä Oulangan kanjoni kohoaa korkeimmilleen juurikin vähän matkaa autiotuvalta ylävirtaan. Sitä kannattaa silti kokeilla, sillä tavarat voi helposti jättää tuvalle ja kantaa pelkkää lauttaa mukanaan.
 |
| Kiutakönkään kalliot |
Matka Savilammelta eteenpäin jatkui meloen. Mitään mainittavia laskukelpoisia koskia ei matkan varrella enää ollut eikä ole. Seuraava yö kului Kiutakönkäällä, jota ennen pitää muistaa rantautua ajoissa. Kesäkuun alusta lähtien joen poikki on asennettu turvaköysi hyvissä ajoin ennen köngästä. Mikä on reissussa ennen tätä, toimii joen ylittävä betonisilta hyvänä maamerkkinä. Matkan varrella täytyi myös ohittaa Taivalköngäs, joka on Kiutakönkään tavoin todella vaarallinen laskettava. Taivalkönkään saa helpoiten ohitettua rantautumalla putouksen keskellä olevalle saarelle, Kiutakönkään taas rantautumalla oikealle.
Kiutakönkäältä starttasi viimeinen melontapäivä ja myös viimeinen mahdollisuus kokeilla koskimelontaa. Kiutakönkään alin porras on nimittäin II+ -luokan vesiputous jolla on korkeutta noin metrin verran. Putouksen keskivaiheilla on yksi luiskamainen laskuväylä, jota voi halutessaan kokeilla. Älä kuitenkaan unohda turvavälineitä (=pelastusliivit ja kypärä) sillä kaatumisen vaara on olemassa. Kokeilimme putousta vaelluksemme aikana ja itseni lisäksi sen laski kolme aloittelijaa joista yksi kaatui.
 |
| Mikael ei-toivotulla uintireissulla |
Rantauduimme Ansakämpän autiotuvalle ja jatkoimme jalan Jussinkämpälle nukkumaan. Viimeisen vaellusyön jälkeen viimeinen päivä kului takaisin Siilastuvalle kävelyyn. Lopettelupäivänä palasimme Basecampille saunomaan ja syömään ensimmäistä kertaa viikkoon oikeaa aamiaista. Syöpöttelyn jälkeen vuorossa oli pitkä ja hermoja rassaava ajomatka Helsinkiin, mutta siitäkin lopulta selvittiin.
Voin suositella matkaamaamme reittiä jokaiselle, joka haluaa kokea helpohkoja ja hauskoja koskia matkallaan. Keroharjun autiotupa saunoineen oli erinomaisen hieno paikka käydä, mutta suosittelen tilaamaan kyydin tieosuuksia varten sillä loputtoman hiekkatien taivaltaminen ei yleensä ole se syy poistua kaupungista. Jos mielii pääasiassa laskea koskia, voi reissun hyvin päättää Oulangan luontokeskukselle Kiutakönkään lähettyville.
