torstai 2. tammikuuta 2014

Nuuksiosta

Kattilajärven pohjoisranta
Pääkaupunkiseudulla budjaaminen voi joskus olla lievästi hanurista (ainakin asuntojen hinnan osalta), mutta jotain hyvää täältä maailman laidalla elämisessä sentään on: Nuuksion kansallispuisto. Nuuksioon pääsee nimittäin neljällä eri bussilla ja parkkipaikkoja on miltei joka kulmassa. Hyvistä liikenneyhteyksistä huolimatta Nuuksiossa on rajalliset mahdollisuudet kumiveneilyyn, sillä alueella on vain muutama sopivan kokoinen järvi, eivätkä lähiseudun joet ihmeemmin puhuttele.

Nuuksion packraft-melontaan soveltuviksi osiksi pitää raa'asti todeta Saarijärven, Sarkkisen ja Suolikkaan sekä Kattilajärven, Vääräjärven, Urjan ja Kolmperän muodostamat alueet. Myös Velskolan Pitkäjärvi ja Nuuksion Pitkäjärvi ovat melottavissa, mutta varsinkin jälkimmäisen rannat ovat varsin tehokkaasti tungettu täyteen asutusta tai muita rakennelmia. Rantautuminen piharauhaa rikkomatta on siis vähintäänkin vaikeaa. Lisäksi pitää muistaa, että suurilla järvenselillä tuuliolosuhteet alkavat olla heiveröiselle kumiveneelle epämieluisat, sillä Murphyn laki pitää yleensä huolen siitä että vastatuuli on väjäämätön.



Järvet mahdollistavat monenlaisen suhaamisen niiden välillä, mutta omaksi suosikiksi on vakioitunut porhaltaa bussilla 86 Pirttimäkeen ja lähteä seuraamaan Reitti 2000 polkua kohti Velskolan Pitkäjärvelle. Järven keskivaiheilla länsirannalla sijaitsee Jänisniemen laavu, joka oli alunperin tarkoitettu varauskäyttöön, ja on siksi päätynyt vasta uusimpaan Nuuksion ulkoilukarttaan. Pitkäjärven rantaan pääsee useammastakin kohtaa, joten melontaetapin pituuden voi helposti päättää itse.

Vääräjärvi illan hämärtäessä
Jänisniemestä matka jatkuu kohti Kattilajärveä, jonne selkein reitti löytyy seuraamalla voimalinjoja. Mistään helppokulkuisesta reitistä ei kuitenkaan ole kyse sillä sähkötolpat on tökitty maastoon pahemmin jyrkänteistä ja soista välittämättä. Kulku-ura on kuitenkin selvä ja huomattavasti tapahtumarikkaampi kuin reitin alkuvaiheilla olleet tiet.





Kattilajärven eteläkärjestä löytyy keittokatos ja uimaranta laitureineen. Laiturilta veneeseen siirtyminen on myös huomattavasti helpompaa kuin mutaisessa matalikossa tai kaislojen seassa kahlaaminen. Järven pohjoispäässä vain lyhyt maakaistale erottaa sen Vääräjärvestä, joten ylitys on helppo ja nopea. Vääräjärven kaakkoissegmentin koilispäässä on pieni kallioinen niemi nuotiopaikkoineen. Tämä matala kalliorantainen niemi toimii yöpymispaikkana paremmin kuin hyvin ja tilaa löytyy tarvittaessa vaikka puolijoukkueteltalle.

Huonosti nukutun yön jälkeen matka jatkuu länteen kohti Urjaa. Maakaistale Vääräjärven ja Urjan välissä on hiukan pidempi, mutta järvien välissä kulkee selvästi havaittava polku. Urjalle päästyään reissun voi päättää nopeasti melomalla Urjan ja Kolmperän eteläpäähän ja kävelemällä siitä Nuuksiontien varteen josta löytyy 85:n pysäkki. Itse kuitenkin suosin pidempää vaihtoehtoa ja rantaudun Urjan pohjoispäähän, josta pääsee itä-länsi -suunnassa kulkevalle polulle. Noin kilometri tätä polkua länteen lähtee pienempi sivupolku pohjoisluoteeseen kohti Pöksynhaaraa. Polku on niin pieni että sen löytäminen voi olla todella haastavaa, mutta ainahan perille voi tarpoa kompassin avulla.

Reitti on niin helppo että eksyminen on lähestulkoon mahdotonta
Pöksynhaaran voi halutessaan ylittää meloen mutta se ei välttämättä ole järkevää, sillä lammen pohjoispäästä seuraavalle jorpakolle (Suolikas) on useampi sata metriä matkaa ja polku on paikoin ärsyttävän kapea. Suolikkaalta pääsee todella näppärästi Sarkkiselle, jonne on matkaa vain puolisen kilometriä. Sarkkisen itäpäädystä alkaa viimeinen maastoylitys Saarijärvelle. Tämä ylitys on selvästi pidempi kuin mikään aiemmista sillä se kannattaa suosiolla tehdä polkua pitkin, järvien välissä olevan kallion yli urheileminen kun on aika älyvapaata puuhaa.

Saarijärveltä pääsee Vihdintien varteen melkein mistä vain mutta mikäli aikoo poistua paikalta julkisilla kulkuvehkeillä, on fiksuinta melailla itsensä järven itäpäähän josta lähtevä pikkutie johtaa lähelle Vihdintien ja Lakistontien risteystä. Risteyksen bussipysäkillä pysähtyy bussi 345 jolla pääsee suoraan Rautatieasemalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs sä tästä kelaat? / Well, what do you think?